Ihmettelin perjantaina mistä on kysymys, kun Iines J toivotteli mukavia venetsialaisia. Olen sanan kuullut, mutta asiasta en tiennyt enempää kuin että kysymys on jostain kesän lopettajaisista länsirannikon tuntumassa. Tällaista perinnettä ei meidän suunnalla tietääkseni ole harrastettu.

Eilenillalla asia kuitenkin tuli uudestaan esille, kun ulkoa alkoi kuulua pauketta. Eihän nyt kai kukaan sorsanmetsästäjä pilkkopimeässä ole lintuja ammuskelemassa? Mies sanoikin, että pauke ei tullut haulikosta. Satuin kurkistamaan ikkunasta ja taivaalla paistoi valtava keltainen elokuun kuu. Ihan vielä ei ole täysikuu, mutta aika komealta tämäkin jo näytti, vaikkei tietysti kuvassa ole mistään kotoisin verrattuna aitoon, alkuperäiseen.

852679.jpg

Nuo pikkukuut eivät ole tekokuita tai muita satelliitteja, vaan ilmeisesti katuvaloja, mutta niiden ansiota on se, etten suurentanut kuuta enempää. Kun lähdin kuvaamaan kuuta, paljain jaloin ja ilman taskulamppua tietysti ja samalla pelottelemaan pusikossa nukkuvia lintuja, pääsin yllättäen katsomaan rannassa olevan ilotulituksen loppua eli viimeistä upeaa rakettia. Se tuli niin äkkiä, etten älynnyt edes yrittää ottaa kuvaa. Näistä paukutteluista ja raketeista tein sen päätelmän, että kysymys ehkä oli paikallisista venetsialaisista ja uuden perinteen avaamisesta myös meidän kulmille. Ehkä edellisetkin paukkeet tulivat ilotulitusraketeista, jotka vain eivät näkyneet meillä talon toiselle puolelle.

Itse venetsialaiset ovat saaneet alkunsa Kokkolasta ja Pietarsaaresta joskus satakunta vuotta sitten, jolloin kaupungin "parempi väki" vietti kesä- ja huvilakauden päättäjäisiä. Bileet ovat sittemmin levinneet kaiken kansan festivaaliksi koko länsirannikolle ja vakiintuneet juuri tähän elokuun viimeiseen viikonloppuun. Aina sitä oppii, kun lukee.

Katsoin varmuuden vuoksi, tietääkö Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto mitään venetsialaisista. Ei näköjään suoranaisesti, mutta muuten mielenkiintoista tietoa löytyi. Nimittäin perjantaina alkoi sen mukaan syksy. Pärttylin, nyttemmin Pertun päivä on mm. 1600-luvun kalentereissakin merkitty ensimmäiseksi syyspäiväksi.

"Mikä pisti Pertun päähän, teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen."  Kyllä kansa tiesi... Pärttyli tietysti tiesi myös tulevan sään: "Mitä päivä Pärttylinä, sitä sää sinä syksynä."  Nuoriso kyllä osasi juhlia kesän päättymistä, sillä tällainenkin sananparsi löytyy: "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojitta."

Pärttyliä vietetään apostoli Bartolomeuksen muistopäivänä. Bartolomeus oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta.  Legenda kertoo, että hän saarnasi evankeliumia Intiassa ja Armeniassa, mutta sai ikävän marttyyrikuoleman ristinpuussa, kun hänet oli sitä ennen elävänä nyljetty. Tämä tapahtuma on esitetty joissakin Suomen keskiaikaisissa kirkoissa, ainakin Rymättylän ja Sauvon kirkon seinämaalauksissa. Ahvenanmaalla Kumlingen kirkon seinällä Bartolomeus peräti kantaa tangossa olallaan omaa nahkaansa. Huh, kansaa on opetettu aika raa´alla tavalla, vaikka pitkien vieraskielisten saarnojen aikana varmaan oli toisaalta rattoisaakin tutkia monipuolisia seinämaalauksia. Perttelin kirkko on tietenkin Bartolomeuksen nimikkokirkko.

Pärttyliltä oli sopivaa ruveta nauttimaan kesän satoa. "Perttuna on uutisleipä ja puuro pöydällä, ei ole köyhä eikä kallis aika." Myös nauriita sai alkaa syödä, vaikka kaalin ja juurikasvien vielä uskottiin jatkavan kasvuaan: "Pärttyli päätä käärii". Perttylin sunnuntaina kirkkoon mentiin joukolla ja samalla vietiin papin kesäsaatavat kuten voit, juustot ja vasikannahat.

Seuraava juhlapäivä onkin jo parin päivän kuluttua: Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä, jota vietetään ensi keskiviikkona. Tämä merkkipäivä on ollut vielä vuonna 1907 merkittynä suomalaiseen almanakkaan: "Joh.Kast. k.l.". Tuona päivänä ei missään tapauksessa saanut kylvää ruista eikä muokata peltoa, mikäli halusi säilyttää viljaonnensa. Kun Suomen puolella sai naurissatoa alkaa syödä Pärttylin päivänä, vastaavasti se sallitiin ortodoksisella alueella Iivana Kastajan päivänä : Nakres-Iivanan jälkeen nauriissa ei enää ole matoja, eivätkä ne vahingoita hampaita. Päivää on sanottu myös Kuiva-Iivanaksi ja sitä tiedetään vietetyn Suomessa jo vuonna 1324.

Iivana Kastajan päivä muuttui Iineksen nimipäiväksi vuonna 1908. Iina tuli rinnalle 1950 ja Inari 1973. Onnittelut jo etukäteen!