Miten aika kuluukin aikuisena näin nopeasti? Lapsena kesät olivat pitkiä, mutta niin kai olivat talvetkin. Ehkä lapsuuden kesistä on jäänyt, ja  onneksi niin, parhaiten mieleen vain hyviä asioita. Esimerkiksi lantun ja rehukaalin harvennusta ei juuri kannata muistella. Sen sijaan Siperian unikon keltaiset ja oranssit kukat ja tuulessa kevyesti heiluvat varret ovat muistelun arvoisia asioita, samoin mummin kivirapulle paistava aurinko. Esimerkiksi tällaisia pieniä ajatuksia on ollut tänä kesänä hyvä miettiä. Riippumatto on mainio paikka tähän tarkoitukseen, olla vaan ja kuunnella lintujen liverrystä.

Kai tästä toimettomuudesta joskus tulee ihan pikkuriikkisen huono omatunto´. Nytkin tuntuu siltä, että on aihetta ryhdistäytyä. Tarkoitus on juuri aloittaa säilöntäkausi. Karviaisia ja mustaherukoita on jo vähän poimittunakin eli niiden jatkojalostus alkaa tänään. Meillä ei olla  makean perään, mutta mustaviinimarjahyytelö maistuu hyvältä broilerin kanssa. Sitä siis aion tehdä nyt kun marjat ovat hivenen vielä raakoja. Hyytyvät näet nyt paremmin.