Katselen työhuoneen ikkunan takana ruskan väreissä hehkuvaa villiviiniä. Juuri tällä kertaa oksistossa ei ole ketään, ei lintuja eikä oravia. Aina silloin tällöin puolikesyillä pihaoravillamme on tapana tiirailla ikkunasta sisälle. Melkein tuntuu siltä kuin ne naputtaisivat ikkunaa ja sanoisivat, että missä ruoka! On tämä ollut ihmeellinen, siis sekä erikoinen että ihana syksy. Milloin viimeksi on tassuteltu lokakuun alussa paljain varpain terassilla? Pihalla en sentään enää tarkene kävellä ilman tossuja. Vasta nyt ovat ruskan värit alkaneet vähitellen ilmestyä pihan kasveihin.

Oikeastaan pitäisi ottaa värit ja paperi esille ennen kuin lehdet tipahtavat. Tai kamera ainakin. Ehkä kuitenkin odotan vielä aurinkoista päivää, vaikkakaan taiteilijan taitoni eivät ole sitä luokkaa, että välttämättä osaan välittää auringon hehkua yhtään sen enempää kuin tällaista sumuista ja kosteanharmaatakaan päivää. Luultavasti taidot kasvavat vain harjoittelemalla. Näinhän "oikeatkin" taiteilijat tekevät: työtä, työtä, työtä. Joka päivä pitäisi piirtää ja olisi ilo piirtää, vaikken sitä aina muistakaan. Kas, parhaiten piirustus ja maalaaminen tulevat mieleen silloin, kun pitäisi oikeastaan tehdä sellaisia askareita kuin ikkunanpesu tai silitys. Kumma juttu. Tänään on ikkunanpesun vuoro.