Eilen sain vihdoinkin aikaiseksi piparitaikinan, joka toistaiseksi vielä odottaa jääkaapissa. Kun ajattelin esitellä pikkuhiljaa muitakin reseptejäni, avasin oikein oman kategorian jouluruoista. Tapana on pysyä perinnelinjalla, joten turha kuvitella löytävänsä täältä mitään eksoottista. Vaikka toisaalta, kaiken eksotiikan keskellä perinnereseptit ne vasta erikoisia voivat ollakin. Meidän perheessä ainakin perinne on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Ja kolmas polvi opettelee äitinsä kanssa kotiaskareita, leipomista ainakin.

Tytär lupasi leipoa meillekin vähän torttuja ja ehkä Paraisten piparkakkuja. Hänellä on tapana askarrella myös piparkakkutalo Lapsenlapsen kanssa. Itse en ole piparimökkejä harrastaanut ja vanhassa talossa voi aina tulla kutsumattomia yövieraitakin nakertamaan sitä. Tonttuja tai hiirulaisia voisi käydä, tai ehkä lepakot heräisivät muhevaan tuoksuun. Meidän Misse ei kylläkään käy varkaissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, millaisille houkutuksille koiraparka joutuisi alttiiksi.

Nyt kun leivon Hildegard Bingeniläisen pipareita ison annoksen, voi niitä nakertaa jo salaa ennen jouluakin. Unohdin mainita reseptissä, että annoksesta tulee arviolta 120 kappaletta.