Sarjassa Vanhoja hyviä arkiruokia on tänään tarjolla Osso buco eli Lombardian lihapata., kun kaupassa oli eilen tarjolla naudan potkaviipaleita. Ohjeeni on vanha tuttu, hyväksi havaittu resepti. Tarkistin netistä muutaman alkuperäisen kuuloisen, siis italiankielisen reseptin ja vaikken kieltä osaakaan, niin ainekset näyttivät olevan samoja.

Oma ohjeeni on peräisin reseptikansiosta, jota Karjakunta ylläpiti joskus 60 - 70-luvun taitteessa. Rengaskansioon olen säilönyt näemmä muutakin: eri firmojen ruokaohjelehtisten lisäksi monisteen nahkatavaroiden hoidosta sekä tuntemattoman kirjoittajan englanninkielisen vauvarunonpätkän. Enpäs ole kumpaakaan kaivannut viime aikoina. 

Mutta osso bucon reseptiin:

Ostimme viisi viipaletta naudan etupotkaa, ohjeessa käsketään käyttää 800 grammaa. Lihat pyöritellään parissa ruokalusikallisessa vehnäjauhoja, jotka on maustettu suolalla, pippurilla, salvialla tai rosmariinilla sekä ohjeen mukaan myös valkosipulisuolalla. Lihan ympärillä kulkevat kalvot kannattaa leikata muutamasta kohdasta poikki, ellei välttämättä halua niiden kupristuvan kupin mallisiksi. Sitten ne ruskistetaan öljyssä. Ohjeen mukaan tarvitaan yksi sipuli, puoli selleriä ja puoli porkkanaa, jotka kuutioidaan ja ruskistetaan myös kevyesti. Itse varmaan käytän enemmän sipulia ja porkkanaa sekä muutaman valkosipulin kynnen ja mahdollisesti myös palan lanttua, jos pataan mahtuu.

Luultavasti ruskistan lihatkin erikseen pannulla, sillä patani ei ole niin leveä, että kaikki viisi viipaletta mahtuisi kerralla paistumaan. Pataan nämä kaikki kuitenkin päätyvät ja päälle kaavin vielä pikkupurkillisen tomaattipyreetä (tai 4 tomaattia lohkottuna, kehottaa ohje). Nesteeksi tarvitaan pari desiä kuivaa valkoviiniä tai vettä (meillä vettä ja tilkka sitruunanmehua, mahdollisesti myös vähän soijakastiketta, jota alkuperäinen ohjekin suosittelee). Lisämausteeksi sopii vielä muutama anjovissuikale jos sattuu olemaan. Sitten vain kansi päälle ja uuniin ainakin kahdeksi, kolmeksikin tunniksi. Jos vihanneksia on padassa runsaasti, ei välttämättä muuta lisäkettä tarvitakaan. Perunamuusi, keitetty riisi tai kotimaiset ryynit tietysti aina sopivat kastikeruoan kanssa.

Tämähän on hyvä, täyttävä ja lähes itsekseen valmistuva ruoka hiihtolomaviikolle ja erityisesti erityisesti tänään, laskiaissunnuntaina sopiva. Hernerokkaa meillä syötiin  jokunen viikko sitten oikein urakalla, joten nyt ei sitä tehnyt mieli.

Kun ruoka on vielä tässä vaiheessa, ei siitä ole kuvaakaan tarjolla ja kansiossa oleva ruokakuva on niin musta, ettei sitä kannata edes yrittää skannata. Ruoka ei muutenkaan ole visuaalisesti erityisen houkutteleva, mutta maku on hyvä. Ja sitä parempi, mitä kauemmin sen antaa kehkeytyä uunissa.

Kolme tuntia myöhemmin:

401603.jpg

Lombardian lihapatamme muhi uunissa noin kolme tuntia. Puolet jäi toiseen kertaan, kuten oli tarkoituskin. Tein aikaisemmin kertomaani ohjeeseen muutaman muutoksen. Ensinnäkin lihaa oli n. 1,5 kiloa eli viisi isoa rinkulaa. Kahden sipulin, puolikkaan sellerin ja lantun, parin porkkanan sekä noin viiden valkosipulinkynnen lisäksi silppusin joukkoon vähän kevätsipulia, kun sitä sattui olemaan. Anjovistakin löytyi ja sitä panin rohkeasti koko pienen purkillisen. Anjoviksen suolaista lientä en kuitenkaan lisännyt enkä kovinkaan paljon suolaa jauhojen ja mausteiden joukkoon muutenkaan.  Vaikka itse kehunkin, niin söimme aika maukasta ruokaa äsken ---