Pitkien pyhien jälkeen on aika laskeutua arkeen. Taidan tuntea vähän vieroitusoireita, sillä vietimme kaikin puolin antoisan ja mukavan pääsiäisen. Ehdin hiljentyä katsomaan kaikessa rauhassa kummankin pyhän juhlajumalanpalveluksen Turun tuomiokirkosta. Erityisesti Mikael Agricolan messu sykähdytti. Ja aina tietysti itse pääsiäisen sanoma.

Sukulaiset ja parit ystävät tuli ruokittua ja kaikilla oli nii-in mukavaa. Ruoat olivat hyviä eikä viinikään loppunut kesken. Kakuista jo kirjoitinkin. Kumpikin versio onnistui, suorastaan yli odotusten ja paninkin osan heti pakastimeen, ettei tulisi itse ahmittua kaikkea. Mutta olimme kyllä molemmat jo eilenillalla aika väsyneitä ja nilkkojani särki.

Väsymyksen tiliin varmaan voi panna sen, kun pitikin hyvä ilta päättää erimielisyyteen. Isäntä paukautti ulko-oven sen verran tehokkaasti, että ovikranssi pääsiäistipuineen sai kyytiä... En ole vielä käynyt katsomassa, onko hän nostanut sen paikoilleen. Enää en aio tehdä asiasta numeroa, vaan vähin äänin voin korjata kranssin talteen.

Ei isäntä sentään hävinnyt maisemasta, vaikka ovea paiskoikin. Hän kai meni vain hetkeksi jäähdyttelemään ulos. Kai me nyt kuitenkin jo taas olemme puheväleissä. Kyseessä oli kaksi takuuvarmaa ja sinänsä meille tärkeää puheenaihetta, joista hän kyllä kernaasti aloittaa keskustelun. Minäkin luulen meidän keskustelevan, pohtivan ja vaikka välillä kinaavan ihan kaikessa ystävyydessä ja rakkaudessa. Sitten hän vaan jossain vaiheessa vetää herneen nenäänsä ja pimahtaa eli ei kestä esittämiäni argumentteja. Ja kun molemmat olemme yhtä lujatahtoisia ja omasta mielestämme oikeassa, niin riita on valmis. Pitäisi minunkin tämä muistaa ja osata itse lopettaa ajoissa.

Luulen, että meillä on jo lapsuudesta opittu keskustelukulttuuri sisäänrakennettuna. Mieheni kotona ei varmaankaan ole koskaan edes riidelty lasten kuullen, ei kinattu eikä ehkä huvikseen muuten vaan soitettu suutakaan. Minun kotonani, kun meitä oli monta lasta, niin nautimme ystävällismielisestä suunsoitosta ja verbaalisista otteluista. Isä tekee sitä vieläkin, äiti on aina ollut sen verran tosikko ettei tämä kuulu hänen tapoihinsa. Mutta mieheni on monesti oudoksunut juuri tätä appiukkonsa vitsailua, jota hän ei ollenkaan ymmärrä vaan pitää sitä itseensä kohdistuvana vit...luna. Niin me ollaan erilaisia.

Mielen pohjalla minulla kyllä kulki koko ajan suru asiasta, jonka kuulin pääsiäisenä. Tuttu, joskin tällä hetkellä elämäntilanteista johtuen etääntynyt ihminen on sairastunut Altzheimerin tautiin.