Ah miten hyvältä aamupala maistuu ulkona, vaikka villapaitaa vielä tarvitaankin. Kiireettömyys, luonnon tuoksut ja äänet, mukaanlukien tietysti isontien meteli, avaavat mukavasti uuden päivän.

Meillä on pihapiirissä ikivanha, laho koivu, jonka elämää on hausja seurata. Puun kolossa on oravalla ollut pesä jo monena vuonna. Tässä onkin aamun luontohavainto. Oravalapset olivat päässeet ensimmäistä kertaa ulos leikkimään. Ne ajelivat toisiaan takaa pitkin koivun runkoa, mutta eivät vielä uskaltaneet pitemmälle. Äiti-orava ehkä tuo ne jonain päivänä meidän lintulaudalle harjoittelemaan auringonkukan siementen nakertamista . Yhtenäkin keväänä rivissä oli kolme pikkuoravaa. Lisään tietenkin heti paikalla kuvia, jos onnistun niitä napsimaan.

Tiedän, tiedän, kaikki eivät tykkää oravien ruokkimisesta eikä lintujenkaan ruokkimisesta ympäri vuoden. Oravat ovat tietysti pesärosvoja, kuten ovat tikat ja varikset, joita myös liihottelee meidän pihassa. Kaikki ne käyvät toistensa poikasten kimppuun. Kirjosieppo jopa tekee pesänsä toisen linnun munien päälle. Eli ollaan sitten yhtä rikollisia kaikki. Maailmanjärjestys ei varmaankaan tästä muutu, ruokimme me lintuja ja oravia tai olemme ruokkimatta.

Eilen käytiin puutarhakaupoilla. Saalis: kaksi omenapuuta ja kaksi marjapensasta. Omenapuista toinen on kesäomena Huvitus, jonka pitäisi olla hyvä pölyttäjä. Toinen on syysomena Sariola.  Molemmat ovat vanhoja suomalaisia lajikkeita. Mustaherukat ovat Öjebyn-lajiketta, taattua vanhaa lajiketta sekin. Nyt sitten vain odotellaan, koska alkavat hedelmät kypsyä!

Lisäksi ostimme pussillisen Siikli-siemenperunoita ja toisen sipuleita. Perunat pantiin pahvilaatikkoon kerroksittain mullan kanssa, peitoksi sanomalehteä. Tarkoitus on paitsi idättää, myös kasvattaa pottuihin pimeässä laatikossa tukevat juuret. Näin tehden peruna nousee hetkessä taimelle sitten kun se aikanaan siirretään kasvimaalle. Menetelmä edellyttää säännöllistä kastelua eikä tietysti ole tarkoitettukaan isolle pottumaalle.

Jonain vuonna olemme tehneet perunamaan suoraan ruohonkin päälle. Perunansiementen päälle kasataan vain paksu keko märkiä puunlehtiä ja niin syntyyy kätevästi paitsi ihan kelvollinen perunasato, myös pala uutta, muhevaa kasvimaata lehtikasan kompostoituessa. Mutta sato ei ole takuuvarma. Perunansiemenet kiinnostavat myös luontoa: luultavasti varikset ja harakat, mahdollisesti nisäkkäätkin käyvät mielellään kääntelemässä lehtiä sivuun.

Olen huono puutarhuri, sillä kylvän siemenet aina joko liian aikaisin tai liian myöhään. Oikeilla kasvimaan taitureilla on tietysti jo nyt kukkivat taimet odottelemassa penkkiin tai kasvihuoneeseen muuttoa. Minä vasta hankin siemeniä. Eilen ostin persiljan, tillin ja krassin siemeniä täydentämään aikaisempia hankintoja. Tänään kylvän Uuden Seelannin pinaatin siemenet munakennoon. Tiedän, että sekin olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, mutta ehkä näistä vielä jotain ehtii tulla. Sato ei välttämättä olekaan tärkeintä, vaan kasvun ihme.