Aloitin eilen illalla Havukka-ahon ajattelijan lukemisen. Ja ihastuin taas kerran. Päätin jo eilen, että naputtelen tänne näytteen tekstistä. Nyt sitten tämän päivän Helsingin Sanomat tarjosi kultturiuutisten sivuillaan kirjailija Veikko Huovisen haastattelun. Kainuulaiskirjailija täytti keväällä 80 vuotta ja tuolloin hän sai harvinaisen kunnioituksen osoituksen: oman nimikkohdistyksen. Se on tuiki harvinaista, kun  kyseessä on elävä kirjailija. Jutun mukaan vain Arto Paasilinnalla on sama kunnia. Hesarin nettisivuilla on lyhyt tiivistelmä haastattelusta, tosin vain kalpea aavistus koko kirjoituksesta.

Huovinen tuli jo viikolla omalle lukulistalleni, kun luin blogiystäväni Iineksen Mölö pösilö -lastun ja siinä vaihdettiin  joitakin ajatuksia Huovisen kirjoista. Monen mielestä kirjailijan pääteos on Havukka-ahon ajattelija, ja siitä olen itsekin aina erityisesti pitänyt, vaikka valitettavasti unohtanut. Huomasin omistajavani kirjailijan 60-vuotispäivän kunniaksi tehdyn, Veikko Polameren kirjakerholle kauniisti kuvittaman juhlakirjan. Havukka-ahon ajattelija ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1952, mutta ajatukset ovat tuoreita tänäkin päivänä.

Tässäpä teille, hyvät ystävät, makupala Havukka-ahon ajattelijasta ja Konsta Pylkkäsen huimasta ajatuksenjuoksusta. Konsta pohtii viisauden eri lajeja sen jälkeen, kun on ollut juttusilla kahden yliopistopojan kanssa:

"Kun joku näkee erilaisen ihmisen kuin itse on tai luulee olevansa, niin heti kohta hän on valmis kuvittelemaan toisesta kaikenlaista kummaa... Niinpä pojatkin epäilivät, että Pylkkänen taisi olla vähän tärähtänyt pärekainalo...

- Tavallaan maapallossa on liiaksi viisautta, epäili Konsta luodollaan. - Sitä ei jakseta kaikkea käyttää, vaan turvottaa se nupopäät mustansinisiksi... Viisausopin lajit on: kaukoviisaus, jota on minulla hyvin paljon. Mitä se on? Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäköön hyvänään! Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maalimanranta kevyt kiertää...

Sitten on teoreettinen viisaus, jota on sanomalehdissä ja vaikka missä. Siinä asia kuvitellaan yksipiippuiseksi haulikoksi, jossa on lukko epäkunnossa ja panos voi tulla ampujan silmille... Teoreettinen viisaus on kaukoviisauden veljenpoika, mutta linssi on vaivasempi...

Käytännön viisaus on sitä, kun vanha kalttopääkettu juosta hipsuttelee rämeellä ja astuu omiin jälkiinsä. Mutta polulla voi olla ketunrauta... Vaan jos on lisäksi hyvä vainu, niin varmasti pärjää, paitsi jänis, joka menee mielellään lankaan, jos se on etevästi laitettu, vaan ei töherön käsialaa.

Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi parasta käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan... Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin..."

----

Pylkkäs-Konstan insipiroimana vaihdoin tänne hillopurkkien tilalle vanhan tutun orava-pohjan. Tätä pohjaa käytinkin jo viime kesänä, jolloin esitin toivottavasti kohteliaat kiitokseni pohjan tekijälle. Hänestä minulla ei nyt ole harmainta aavistusta, mutta epäilemättä hänen nappinsa on tuossa sivussa. Joku noista. Kiitos taas!

Vietän rauhallista sunnuntai-iltapäivää kahdestaan koiran kanssa, Konsta Pylkkänen kolmantena. Isäntä lähti keikkareissulle.