Isäntä oli illalla laskemassa vettä kasvihuoneen saaviin ja huusi emännän äkkiä paikalle. Onneksi arvasin siepata kameran käteen: ilma oli sakeana kottaraisia. Ihmeelliseksi seikan tekee se, että viime vuosina kottaraisia on näkynyt meillä päin korkeintaan yksin kappalein. Nyt niitä oli monta sataa. Lintuset olivat jo syysmuuttoa suunnittelemassa ja parvea kokoamassa. Kamera on harmillisen hidas, mutta sainpa sentään osan parvesta kuvaan. Tuo meidän tontin takana oleva pelto on joutomaata, jossa lintujen on hyvä lymyillä.

Pääsin jälleen eilen seurustelemaan oravanpoikasen kanssa. Jos muuten vain kävelen pesäpuun ohitse ja pysähdyn tarkkailemaan, ei näy minkäänlaista liikettä. Mutta kas, heti kun asetuin ottamaan aurinkoa, alkoi  tapahtua. Utelias pikkuorava kipitti oksalta toiselle. Emon naksahdukset kuuluivat jostain kauempaa. Se valvoi, ettei mikään vaara uhkaa pienoista. Ilmeisesti minut on luokiteltu tutuksi ja vaarattomaksi, sillä pikkuorava alkoi kaikessa rauhassa nakertaa käpyä.

Kuvasin oravaa monesta suunnasta, tosin kaukaa, sillä veitikka istui aika korkealla kotimännyn oksanhangassa. Lopulta orava kai kyllästyi poseeraamiseen, sillä sain kävyn melkein päähäni. Tämä tosiaan on pörröhäntäinen pikkuorava, vaikkei mittasuhteita kuvasta oikein pysty hahmottamaan muuten kuin vertaamalla tavallisen männyn neulasiin.

Myös tämä kaksospari on nyrkin kokoinen. Kuva on otettu vuosi sitten. 

Tämän päivän ohjelman olisi voinut suunnitella vähän fiksumminkin, mutta kukapa viime viikolla arvasi, ettei tänään ole kiva istua koko iltapäivää permanentissa.

Pääsin näemmä itse kävijäksi numero 5000. Kiitos kuitenkin teille muille, jotka käytte täällä!