Kävimme tänään jalkoja rasittaneella kaupunkireissulla, ei kylläkään kotikaupunkia kauempana. Ensin tutustuimme kaupungin kaavaosaston esille panemiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Etukäteen vähän askarrutti, mitä suuria mahtavatkaan viisaat arkkitehdit kaavailla, mutta poistuimme tulevaisuuden eli siis kaupunkikuvan suhteen ihan luottavaisella mielellä seuraavaan paikaan eli Fidan kirpputorille.

Kirppis hakee uutta toimitilaa ja myi kaikki tavarat pois puoleen hintaan ja sen kyllä huomasi, sillä tavaraa oli tavanomaista paljon vähemmän. Menimme varta vasten kirjaostoksille. Mukaan lähtikin kaksi painavaa kassillista, hinta yhteensä alle 16 euroa! Tässä on nyt talveksi lukemista, tiijä häntä sitten jaksanko kahlata teokset läpi. Ostin pääasiassa kotimaisia klassikoita, kuten esimerkiksi Juhani Ahon, Johannes Linnankosken, Maria Jotunin ja F.E. Sillanpään ynnä muita sen kaliiberin kirjailijoiden teoksia  Kirjoja, joiden lukeminen kuului ainakin vähäisessä määrin ennen vanhaan yleissivistykseen, mutta jotka ovat kouluaikojen jälkeen jääneet unholaan.

Mies jo lepuutti tässä vaiheessa jalkojaan kirppiksen jakkaralla kun minä etsin kirjoja. Päädyin klassikkokirjallisuuteen osittain siksi, että näitä ei taida enää muuten mistään löytyä ja siksikin, että tuoreempi kirjallisuus oli jo melkein kokonaan plokattu parempaan talteen, kuten myös suuresti himoitsemani käsityö- ja ruokakirjat. Kevyttä kirjallisuutta edustivat saaliissani Outsiderin Pekka Lipposen seikkailut ja yksi Hilja Valtonen;  tuoreempaa tuotantoa yksi Antti Tuurin teos. Kirjat maksoivat suunnilleen 50 sentistä kahteen euroon kappaleelta. Kallein ostos oli J.K. Paasikiven muistelmien osat 1 ja 2, yhteishinta 5 euroa. Tulkoon vain syksyn pimeys ja talven tuiskut, meiltä ei lukeminen ihan pian lopu!

Seuraava kohde olikin sitten enää ruokakauppa, josta tulimme lopen uupuneina kotiin. Juuri ja juuri jaksoin tehdä kävelylenkin koiran kanssa.

891173.jpg

Tämän näpsäisin muutama ilta sitten meidän terassilta. Nyt saattaa olla taivaalla saman tapaisia pilviä.