Vain lyhyt pikaraportti. Meidän perheessä kaikki on yhteistä, siis taudit myös. Nyt se alkoi minulla: kurkku ja niskat kipeinä, nenä tukossa, paleltaa. Väsyttää, mutta siihen saattaa jonkin verran vaikuttaa myös tavallista vähän aikaisempi herätys.

Syy herätyskellon soittoon oli tärkeä: seurakuntamme uusi paimen asetettiin virkaansa ja sitä halusin minäkin olla todistamassa, vaikken rehellisesti sanottuna liian usein kirkonpenkkiä kuluta. Kirkko oli täpötäysi ja kun kirkkoherra on nuori, oli myös juhlakansassa paljon nuoria lapsiperheitä. Sekä jumalanpalvelus että sitä seurannut juhla saavat vieläkin melkein kyynelet silmiin. Hyvällä mielellä tulin kotiin.

925908.jpg

Kuva ei liity asiaan millään tavalla, mutta on sentään tänä syksynä otettu. Kirkossa en kaivanut kameraa lainkaan esille. Sen sijaan kotona sain muutaman näpsäkkään oravakuvan. Jos kehtaisin, sanoisin että oravan talvipörröinen häntä voisi nyt lämmittää mukavasti kipeää kurkkua. Esittelen hännät tuonnempana. Häntien viransijaisena toimii punainen kaulahuivi.