Tämä on syksyn ensimmäinen aamu, jolloin auton ikkunat olivat jäässä. Tästä se talvi alkaa.  Aurinko paistaa upeasti, joten nyt kiireesti pihahommiin. Iltapäivällä teemme koiruuden kanssa kunnon lenkin. Näin ainakin suunnittelen, ellei rupea satamaan räntää, lunta tai muuta sellaista. Lenkkitien varresta kuvatut, varmaan viimeiset ruusunmarjat ovat tässä:

En muista kesältä, millaiset kukat tässä pensaassa oli. Ihan tavallisesta Rosa rugosasta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä marjat ovat pienempiä. Meidän kulmilla kasvaa ainakin vanhoissa pihoissa useita vanhoja pensasruusulajikkeita. Siirsin pariakin lajia vanhan kotini pihaan. Sinne jäivät monen muun rakkaudella vaalitun kasvin kanssa, kun en valitettavasti älynnyt tai oikeastaan kehdannut kaivaa niitä mukaani. Jotain toinkin, mutta esimerkiksi mummin narsissit eivät asettuneet enää uuteen paikkaansa. - Seuraavalla viikolla sitten uusi asukas pisti pihan uusiksi. Niin hävisivät luultavasti Siirin isot kielot, mummin ikivanhat narsissit ja muutama ruusupuska, kuten varmaan tämäkin.

Välihuomautuksena mainittakoon, että flunssa voi erinomaisen hyvin. Nenä vuotaa nyt oikein kunnolla, mutta ilmeisesti kuumetta ei sentään ole. Tauti elää omaa elämäänsä, jos ei tästä pahene. Ajattelisin, että ulkoilu tekee sille tänään hyvää, kun vain muistan ottaa taskut täyteen nenäliinoja.

Piti jo eilen kirjoittaa Tuusulassa olevasta Aleksisi Kiven kuolinmökistä, josta oli eilen paikallislehdessä iso juttu. Nyt on löytynyt uutta aineistoa, jonka pitäisi todistaa, että mökki ei nykyasussaan ole alkuperäinen, vaan tarkoitushakuisesti muutettu todellista surkeammaksi. Myytti kirjailijan ankeasta elämästä ja kuolemasta siis! Paikkakunnalla on aina ajateltu, että varakas kraatari ei takuulla olisi asunut sellaisessa mörskässä, mikä nyt on museona. Eikä olisi työpöytineen ja emännän kangaspuineen sinne edes mahtunut. Tuulikaappi tai ulkoeteinenkin puuttuu ja sitä virhettä ei varmaan kukaan olisi tehnyt mökkiä rakentaessaan. Johan silloin olisivat tuvan klasit aina olleet umpijäässä ja Kiven aikaan elettiin täällä jo sentään aika valistunutta aikaa. Mielenkiintoista onkin nähdä, miten kauan ylläpidetään myyttiä ja milloin myönnetään että 1950-luvun alussa on vähän mokattu.

Edit-täti kaiveli vähän taustamateriaalia, kun sentään ainakin itseäni kiinnostavasta asiasta on kysymys. Toivottavasti et pitkästy, rakas lukija!

Kuva museona olevasta kuolinmökistä nykyasussaan ja myös Kiven synnyinmökistä Nurmijärven Palojoelta löytyy tästä linkistä, kohdasta museot. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi syntyi 1834 ja kuoli 1872.

Tämä seuraava kuva on sen näköisestä rakennuksesta, joita yhä tänä päivänä on paikkakunnan vanhassa rakennuskannassa. Siitä sanotaan lähteenäni olevassa kirjassa näin: "Paikkakunnalla suurta hämmästystä herätti v. 1952 toimeenpantu mökin korjaus "alkuperäiseen asuun". Mökin muistettiin olleen aina sen muotoisen, kuin se oli Albertin eläessä. Nykyisessä asussaan se ei noudattelekaan vanhojen rakennusten sopusuhtaista rakennustyyliä, ja tuskinpa 1870-luvulla tultiin toimeen ilman säilytystiloja tässä kahden huoneen mökissä, kun pienemmissäkin oli porstuat." On se siis ollut vähän eri näköinen kuin vuonna 2007... Kun selailin Sirkka Holman kirjaa, olivat siinä kuvatut pienimmätkin mökkipahaset huomattavasti komeampia kuin tämä nykyinen tölli.

Kuva on vuodelta 1912 (siis 40 vuotta Kiven kuoleman jälkeen) ja napattu Sirkka Holman kirjasta Tuusulan Rantatie Pekka Halosen aikaan (Pieksämäki 1990). Kuvateksti kertoo, että kuvassa vasemmalla on Krapin tilan emäntä Maiju Holma, joka on tullut tervehtimään Stenvallin vanhuksia, Alberttia ja hänen toista vaimoaan Vilhelmiinaa. Taustalla on mökki ja oikeassa laidassa ilmeisesti navetta tai liiteri (pahoittelen kuvan laatua).  Stenvall ei enää huonontuneen näkönsä takia toiminut räätälinä, vaan sai jonkin verran tuloja esitellessään tupaansa, josta jo oli tullut "pyhiinvaelluskohde".

Runoilija Erkko, jonka Erkkola on naapurustossa, oli pitkään ollut huolestunut vanhusten toimeentulosta. Hän rupesi ilmeisesti ensimmäisenä ajamaan museohanketta ja mm. toimitti mökkiin vieraskirjan v. 1905.  Noihin aikoihin myös päätettiin kerätä suullista muistitietoa Kiven vaiheista, mutta hanke kuivui kokoon. Ylioppilaat ryhtyivätkin toimeen ja vuonna 1910 osakunnat ostivat mökin, jonka tontti kuului Krapin tilaan ja lahjoittivat sen Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnalle. Stenvallin pariskunta sai asumisoikeuden mökkiinsä elämänsä loppuun saakka. Jo vuoden 1913 joulukuussa vanhukset murhattiin raa´asti omaan mökkiinsä.

Holman kirja kertoo, miten Albertin ensimmäinen vaimo Karoliina oli kuollut tapaturmaisesti v. 1886 "pudottuaan parvelta" eli ilmeisesti vintin rappusilta, jolloin taittoi niskansa. Samalle parvelle oli aikanaan veli työntänyt tarvittaessa myös sairaan kirjailijan rauhoittumaan ja kun oli ottanut tikkaa pois, niin rauhoittuihan Aleksis vähitellen vintin hiljaisuudessa. Kiven aikaan mökissä asuivat myös Albertin ja Karoliinan neljä lasta, joista nuorin oli vasta 2-vuotias. Kirjailija asui kamarissa ja koko muu perhe tuvassa.

Näin Sirkka Holma kirjoittaa: "Vanhusten kuoleman jälkeen mökki kaikkine kalusteineen jäi museokäyttöön, jota näytettiin vierailijoille. Porstuan seinässä olivat Aleksis Kiven seppeleet, jotka lukkari Sakari Soinne oli toimittanut sinne kirkon läpikäytävän seinästä tullessaan seurakunnan palvelukseen v. 1887."