Helsingin reissu sujui hyvin. Itse asian toimittamiseen kului aikaa 15 minuuttia, matkoineen päivineen SIIHEN asiaan yhteensä tasan neljä tuntia, mutta minähän pääsin oikein metropolin makuun. Hassasin siis rahaa ja voimia tutustuttaakseni itseni tauon jälkeen keskikaupungin ihmeisiin vielä parin ekstra-tunnin verran. Sinänsä ihan hassua mainostaa tätä muutaman tunnin reissua joksikin ihmeeksi, mutta minulle se nyt taisi olla saavutus. Jalat ovat turvoksissa ja olo väsy. Siksi paninkin varmuuden vuoksi yöpaidan päälle heti kotiin selvittyäni, mutta raporttia en sentään jätä reissustani tekemättä!

Ajoin metrolla! Osasin jopa ostaa kännykällä lipun. Liukuportaat olivat tasan niin karmeat kuin muistinkin. Puristin kaidetta kaksin käsin, silmät kiinni ja itse kääntyneenä melkein takaperin menosuuntaan. Onneksi hoksasin hissin, jolla pääsin seuraavan kerran alas  laiturille. Ylöspäin pystyin kyllä ajamaan ihan hyvin liukuportaita, tosin sivuille vilkuilematta. Matkani kohde oli Ruoholahti, kaupunginosa jota ei muutama vuosi sitten ollut ollenkaan minun maailmankartallani.

Olen ajanut autolla vuosikymmenet ympäri Helsinkiä ja tarvittaessa kävellyt, kun nuukuuttani en ole pikkureissuja varten raaskinut ostaa ratikkalippua. Sen takia julkiset liikenneyhteydet ovat jääneet hiukkapikkasen vieraiksi. Tämä oli kolmas metroajeluni Helsingissä, mutta etten nyt ihan maalaiseksi tule leimatuksi, niin olen minä osannut muualla, esimerkiksi Tukholmassa, liikkua maan allakin. Nyt en lähtisi mistään hinnasta Helsingin keskustaan autolla seikkailemaan, sillä se näytti tosi villiltä touhulta.

Lähtiessa tihutti vettä, mutta eipä Helsingissä olisi tarvinnut paljon ulkona kävellä, jos olisi osannut kulkea oikeita reittejä. Tämä Kampin keskuksen edessä oleva, uskaltaisinko sanoa viritys, on yrittäjäpatsas. Taiteilijaa en muista, mutta aika jännä teos. Tuo sininen tausta ei ehkä kuulu teokseen, olisikohan joku rakennuksen mainostaulu?

Komea Kampin linja-autoasema on minulle niin vieras, että hädin tuskin löysin opasteista huolimatta oikealle laiturialueelle. Ruoholahdesta tultuani eksyinkin rakennuksen taakse ja löysin itse Runeberginkadun kulmasta. Maisemat olivat tuttuja, mutta voi vitsi, turhaa kävelyä tuli kipeille nivelille vaikka miten paljon ennen kuin löysin itseni Stockalta.

Oli sentään vielä tuttuakin: linja-autoaseman kello ja vanha keltainen linja-autoaseman pytinki ovat jäljellä.

Kellokin näkyy kävelevän ihan ajassa. Tuosta lippulinnasta taisi viime viikolla olla lehdessä juttua. Siis jonkun toimeksiannosta jotkut olivat tuunanneet Suomen lipusta tuollaisia uusia versioita jotain tarkoitusta varten. En jaksanut perehtyä asiaan.

Eksyin sattumoisin vanhan linja-autoaseman tiloihin juuri kun siellä tänään oli avattu näyttely nimeltä Kohtuullisen onnellinen. Vasta kun äsken kävin näyttelyn nettisivuilla osoitteessa www.uusi-elama.info minulle valkeni, että kyse on mm. kierrätys- ja ympäristökeskusten, marttojen ynnä muiden tahojen koostamasta suomalais-virolaisesta hankkeesta. Nettisivuilla on paljon tietoa ja ilmeisesti projektiin sisältyy esimerkiksi ympäristökasvatukseen liittyvää oppimateriaalia. Näyttely on auki 27. lokakuuta asti ja esimerkiksi syyslomaviikolla on tiedossa nukketeatteria ja askartelupajoja.

Stockalle ja erityisesti Akateemiseen kirjakauppaan ehdittyäni olin jo ansainnut herkullisen lounaan ennen varsinaisia ostoksia. Tarjosin itselleni palan lohipiirakkaa, lasillisen viiniä ja jälkiruoaksi leivoskahvit. Sen jälkeen voimia olikin palautunut niin paljon, että sain testattua jaksanko kantaa kaksi kassillista kirjoja Sokoksen kautta linja-autoasemalle. Jaksoin, mutta muita ostoksia en enää tehnyt. Hirvitti jo tämäkin lasku. Kiersin nopeasti katsastamassa kummankin tavaratalon taloustavaraosastot ja vielä Iittalan pikkumyymälän ja totesin, että kaikkea on, mitään en tarvitse. Voin sanoa päivän päätteeksi ihan oikeasti, että kohtuullisen onnellinen!