Puhuin hetken rumia, kun onnistuin äsken hävittämään kirjoitukseni taivaan tuuliin. Voi kun tässä olisi joku varmistus, joka älyäisi kysyä, että olenko ihan tosissani ja aion lopettaa tallentamatta. Onneksi tekstissä ei ollut mitään kuolemattomia ajatuksia eikä pituuttakaan kovin paljon. Uuden oravan olin sentään ehtinyt tallentaa pohjaan ja tässä seuraa toinen:

Tätä havittelin eilen lämmittämään kipeää kaulaani, mutta kukapa sitä nyt kaveristaan kaulahuivia oikeasti tekisi. Juuri nyt kurret ovat vaihtamassa harmaaseen, paksuun talviturkkiin. Tämän häntäkin on komeimmillaan. Siitä se sitten ohenee kevääseen mennessä, jolloin usein jäljellä on vain kapea ruoto. Kun aikanaan oravannahat olivat tärkeitä vaihdon välineitä, niin mahtoivatko hännät myös olla kauppatavaraa?

Tästä tulikin mieleeni metsästys ja riistan merkitys. En enää muista lukuja, mutta jostain olen lukenut, että riistalla on yllättävän suuri merkitys ihmisten ruokataloudessa. Tietysi, kun moni harrastaa metsästystä, niin totta kai perhe sitten syö hirvi-, jänis- ja sorsapaistia hyvällä ruokahalulla. Meidän isäntä ei enää uskalla lähteä metälle ja pyssykin on kuulemma lainattu jo vuosia sitten kaverille koirankoulutustarkoituksiin. Onneksi.

Jos riistaa tulisi taloon, en taatusti jättäisi tekemättä sorsapaistia tai jänisviillokkia. Liha olisi lihaa ja kyllä se maistuisi, etenkin jos tulisi eteeni valmiiksi siivottuina kappaleina, ei pupujussina tai kyyhkysenä. Hirvipaistikin kelpaisi. Tosin sitäkään ei enää ole tiedossa, kun melkein ainoa tuntemamme hirvimies siirtyi toisille, ikuisille metsästysmaille. Toinen taas valittelee, miten kamalan paljon pakastimessa on vielä viime vuotista lihaa ja uuttakin kohta tulossa, mutta ei edes rahaa vastaan luopuisi saaliistaan. Tai ei kai sitä oikeastaan laillisesti saisikaan myydä ilman tarkastusta, mutta turha kuvitella että tämä sukulaismies kysyisi, haluaisimmeko esimerkiksi me lihaa. Edes vihjeet eivät auta. No, sukulaiset ovat usein monessa muussakin pahimpia...