Päivä on harmaatakin harmaampi. Sataa. Tuulee. Piha on likomärkä. Ne ojan näköiset, joita päivänä muutamana pihassa ihmettelin, ovat tosiaan vanhoja ojan pohjia. Tämän mieheni muisti, sillä hän on itse täyttänyt ojat ja tehnyt salaojan poikkipäin. Kummallista, jos maalaistalossa on kulkenut avo-ojia päärakennuksen ja navetan välillä. Olisikohan siinä ollut entiseen aikaan kasvimaa? Tuskin nyt perunamaata on kuitenkaan ihan tuvan ikkunan alla ollut. Keittiönrappukin, jonka mieheni on poistanut, oli talon siinä päädyssä. Voisin ajatella, että rapun pielestä on alkanut vaikka ryytimaa. Toivottavasti vanha salaoja ei ole tukkiintunut. Pihassa on sen verran paljon vanhoja koivuja ja muita puita, että näinkin on saattanut käydä.

Apeutta on muuallakin kuin ulkoilmassa. Aamupäivällä puhelin soi ja äiti kertoi, että isä oli illalla viety ambulanssilla sairaalaan. Jalat eivät olleet enää ollenkaan pitäneet ja veljeni olikin tilannut kyydin päivystykseen. Sairaalassa oli todettu alkava keuhkokuume. Äiti oli yrittänyt aamulla soittaa sinne ja tänne eri osastoille, mutta kaikki olivat kovin kiireisiä eikä missään ollut tietoa tilanteesta. Onneksi sitten isä oli itse päässyt soittamaan kotiin. Hän oli arvellut, että siirretään pikapuoliin aluesairaalasta oman terveyskeskuksen vuodeosastolle. Ei se isän edellinen sairaalareissu tainnut kuitenkaan olla riittävän pitkä, vai liekö uudet pöpöt liikkeellä? Joka tapauksessa keuhkokuume on vakava juttu kenelle tahansa, saati lähes 86-vuotiaalle. - Äiti oli valvonut koko yön, eikä ihme. Hän kuitenkin lupasi nyt keittää itselleen kupin kahvia ja ottaa pienen voileivän. Toivottavasti myös tekee sen. Viimeksikin isän suurin murhe oli se, miten äiti selviää.