Tuntuipa mukavalta, kun ensimmäiset joulukortit tulivat tänään. Minusta on hauska saada kortteja jo vähitellen eikä sitten ensi viikon lopulla yhtenä nippuna. Ihmisiä patistellaan käyttämään postin eikunsiis itellan punaisia joulupostikuoria, mutta jakelu tuntuu toimivan miten sattuu. Tai ehkä kuoressa kerrotaan jakelusta. Ellen ihan väärin muista, niin kuoressa oli ohjeet, mutta pienestä tekstistä oli vaikea saada selvää. 

Tästä saankin aasinsillan yhteen lempiaiheeseeni eli ylipäätään tekstien vaikealukuisuuteen. Pakkausteksteihin kokoon muistaakseni kuluttajajärjestökin ihan vastikään puuttui, mutta saisivat myös viranomaiset puuttua, vaikka sitten direktiivien avulla ellei vähemmällä onnistu. Joissain kaupoissa onneksi on suurennuslaseja, muttei niitä tietenkään joka tuotteen kohdalle voi laittaa. Ymmärrän senkin, että etenkin elintarvikkeiden kohdalla pieneen pakkaukseen on jo lakisääteisesti mahdutettava valtava määrä tekstiä. Silloin ei kai muuta vaihtoehtoa ole kuin fonttikoon pienentäminen. Muutenkin ylipakkaamista on liikaa, joten pakkauksen suurentaminen ei ole ratkaisu.

Olen myös ollut huomaavinani, että nyt on esimerkiksi pakkauksissa ja lehdissä alettu entistä enemmän harrastaa tekstin painamista väripohjan päälle. Kyse on lukemattomista teksteistä... Se peli ei vetele, jos tekstiä on mahdoton lukea. Usein en edes yritä. Sama muuten koskee usein blogienkin värillisiä pohjia sekä etenkin aikakauslehtiä. Luulisin, että hyväsilmäiset nuoret ad:t ja muut lehdentekijät eivät joko ymmärrä tätä  tai sitten haluavat profiloida lehtensä toisin.

Me ikänäköiset ja muuten vanhat ihmiset emme ehkä ole sitä kohderyhmää, jota lehdentekijät ensimmäiseksi tavoittelevat? Mainostoimistot ja monet mainostajat luen samaan porukkaan, jos nuoret tekevät mainoksia, niin he tekevät niitä toisille nuorille. Jos kuitenkin jostain kumman syystä kohderyhmäksi on valikoitunut eläkeläiset, heistä tehdään helposti naurettavia typeryksiä. Juuri eilen katselin yhtäkin mainosta, joka tökeryydessään oli vertaansa vailla eli ylitti ainakin minun ärsytyskynnykseni. Kuvassa oli naurettavasti punkkariksi puettu vanha nainen, jonka oli tarkoitus olla kai reippaan nuorekas. En muista minkä tuotteen ilmoituksessa. Jos muistaisin, en ostaisi!

Me suuret ikäluokat taidamme olla ensimmäinen ikäluokka, joka pistää kolikon iloisesti pyörimään periaatteella "rahan tehtävä yhteiskunnassa on kiertää".  Meillä on noin yleisesti ottaen rahaa, jolla mielihyvin ostamme itselle, lapsille ja lapsenlapsille monia sellaisia tavaroita ja palveluita, joista esi-isät eivät pystyneet tai uskaltaneet uneksiakaan. Emme mekään silloin kun taistelimme oman asuntovelkamme kanssa. Eläkeläisellä tai eläkeikää lähestyvällä ei useimmiten ole enää velkoja niskassaan ja senpä takia aika moni pyrkii auttamaan velkaisia tai työttömiä jälkeläisiään. Poikkeuksia tietysti on kumpaankin suuntaan. Itsekin olen marissut säänöllisin välein ikuisesta rahattomuudesta. Silti olen aina saanut sen mitä olen tarvinnut.

Mutta: onko tämä teksti liian pientä? Suurennan jos siltä tuntuu...