Olen alkanut miettiä, että onko monen iloisen vuoden jälkeen menossa murheen vuosi. Näinhän ei tietenkään pidä koskaan ajatella, mutta silti... noita erilaisia ikäviä asioita on kasautunut viimeisten kuukausien mittaan yllättävän paljon. Onni ei suinkaan ole lentänyt ulos talon ikkunasta eikä ovesta, vaikka eilen taas tuli mieleen avata se salainen miehenhaukkublogi. Niin rumasti tuo mokoma kommentoi, kun otin pipariaskin esille ottaakseni pienen välipalan.

Tämä, joka itse ei syö kuin kaksi kertaa päivässä, ei suostu käsittämään, että minun kroppani omien tuntemusteni mukaan vaatii säännöllisiä välipaloja. On aina vaatinut tai näin ainakin kuvittelen. Hän vetää suoran yhteyden syömistiheyden ja ylipainoni välille, mikä tietysti voi olla täyttä tottakin. Silti edustan sitä näkemystä, jonka mukaan varsinkin tällaisen lähellä virallista diabetes-diagnoosia olevan täytyy pitää huolta tasaisesta verensokerista. Olen muutamaan kertaan laskenut tarkkaan syömäni kalorit, joten minulla on aika hyvä käsitys omasta syömisestäni. Poikkeamia tietysti syntyy aika ajoin... En kiistä, etteikö se välipala voisi olla porkkanakin, mutta nyt kuitenkin ajattelin syödä joulun pikkuleipiä pois kuleksimasta ja kiusauksia aiheuttamasta. On niitä porkkanoitakin kaapissa, ei sen puoleen.

Pahoitin siis mieleni ja kömmin itku silmässä peiton alle. Päätin ruveta nukkumaan kello 19.30 ja nukkua aamuun asti. No, enhän tietenkään nukahtanut, mutta olin kuitenkin aika tokkurassa kun puhelin soi. Tietysti sen pitää soida juuri sopimattomimmalla hetkellä! Ensin soi lankapuhelin, johon en viitsinyt edes nousta vastaamaan. Eikä noussut mieskään. Sitten soi kännykkä ja siihen oli jo pakko lähteä vastaamaan. Siinä vaiheessa ajattelin, että ettei vaan ole vanhemmilleni mitään sattunut.

Ei ollut, puhelu tuli vanhalta työkaverilta, joka tietysti heti kuuli äänestäni, että jotain oli vialla. Vaihdoimme kuulumisia, pääasiassa hyviä, mutta myös surullisia. Hän oli ollut yhteisen tuttumme hautajaisissa. Hän kertoi toisestakin yhteisestä tutusta, meitä nuoremmasta äidistä, jolla on todettu aggressiivinen rintasyöpä. Rintaa oli tutkittu jo muutama kuukausi aikaisemmin ja silloin tehty virhediagnoosi, jonka mukaan ei mitään vialla. Omat murheet, kuten äksyn ukon tyhmät keljuilut asettuivat jälleen kerran omaan arvoonsa.

Tilasin Diabetesliitosta materiaalia ja se tulikin otolliseen aikaan tämän päivän postissa. Mitä tulee eiliseen, niin EN tehnyt iltaruokaa, vaikka jääkaapissa oli jauhelihakastikkeen tarpeet odottamassa. Sen sijaan kävin pitkän puhelun jälkeen tekemässä itselleni iltavoileivät ja otin vielä pikkuleipäaskinkin sänkyyn mukaan... Sen verran keljutti, mutta nyt on taas rauha maassa. Suutumme äkkiä ja lepymme äkkiä.

Tiskikoneen korjaajakin kävi aamulla talossa ja teki vedenottoon jonkun uuden kytkennän. Joku kalvo, jonka pitäisi säädellä koneen ottamaa vesimäärää, oli ilmeisesti kuoleentunut ja se nyt sitten ohitettiin kokonaan ja vedenotto perustuu aikaan. Näin asian käsitin, vaikkei tuo terminologia oikein ole hallussa. Vika ilmeisesti ei ollut ainutlaatuinen, kun korjaaja osasi heti tunnistaa sen ja huoltokaaviostakin löytyi kytkentäohjeet välittömästi. Konetta ei vielä ole käytetty, mutta toivottavasti se nyt pelaa.