Eilisestä päivästä neljä kuukautta ja olen oikeutettu hakemaan työttömyyseläkettä. Sinänsä ei ole kiva tulla eläkeläiseksi, mutta antaapa ainakin kampaajani eläkeläisalennuksen! Työttömyysalennusta kampaaja ei ole suostunut antamaan.

1259570.jpg

Moni kysyi varsinkin alkuun, että kun olen työtön, niin miksen rupea freelanceriksi. Ainahan "ruveta" voi, toinen asia kokonaan on se, miten työllistyisi. Yrittäjyyttä jouduinkin tosissani pohtimaan silloin kun jäin työttömäksi. Tulin siihen tulokseen, että yrittäjäksi ryhtymisessä enää tässä vaiheessa ei olisi ollut järjen häivääkään. Kroppanikin on jo melkein sanonut irti suhteensa, mutten tietenkään ole niin vaivainen, että sen perusteella olisin päässyt eläkkeelle. Todennäköisiä seurauksia olemattomasta yrittäjäurasta olisi ollut "putkesta" tipahtaminen ja samalla nykyisten, juuri köyhyysrajan yli menevien tulojen romahtaminen, kun yrittäjänä tipahtaisi äkkiä koko yhteiskunnan turvaverkon ja esimerkiksi päivärahajärjestelmän ulkopuolelle ilman että olisi mitään takeita töistä ja niistä saatavista tuloista. Ennakkotapauksia tästä on liian paljon.

Ihan eri asia olisi voinut olla nuorempana. Suunnittelinkin vuosia sitten yhdessä työkaverini kanssa yrityksen perustamista, otimme selvää asioista ja taisin käydä jonkun lyhyen iltakurssinkin. Ei puuttunut enää muuta kuin asiakkaat... Haaveiden siivet katkesivat äkkiä. Laskimme, että jokaisena päivänä pitäisi olla vähintään puolen päivän verran omasta työstä saatavaa laskutusta, jotta firma pysyisi edes pystyssä. Laskelmat saivat meidät järkiimme. Nyt myöhemminkin minulla olisi ollut tarkkaa tietoa firman pyörittämisestä, mutta myös liian paljon tietoa erilaisista velvoitteista, eläkemaksuista, ennakkoveroista, alveista ynnä muista.

Eläkeasia tuli ajankohtaiseksi, kun tytär kysyi, milloin aion pistää hakemukset sisälle. Hän on itse "alan naisia", joskin toisen eläkeyhtiön palveluksessa eikä tällaisten eläkkeiden käsittelijänä. En tosiaankaan ollut ajatellut asiaa loppuun asti. Tytär suositteli noin maaliskuuta. Niinpä rupesin tutkimaan ohjeita.

Netistä löytyi erilaista, pääsääntöisesti sekavaa ja keskenään vähän ristiriitaistakin tietoa. Sanasto on outoa, toisaalta ammattislangia, toisaalta taas kuin alakoululaiselle kirjoitettua tekstiä.  Silti en vieläkään käsitä, minkä ikäisenä työttömyyseläkeläisestä tulee vanhuuseläkeläinen. Mutta se tuli kyllä selväksi, että Työvoimaviranomainen voi keksiä määrätä nimenomaan työttömyyseläkeläisen yllättäen ja kesken kissanpäiviensä vieton vastaanottamaan työpaikka.

Netistä on myös selvinnyt, että eläkettä pitää hakea, kuten etukäteen tietysti oletinkin. Siis pitää täyttää ja allekirjoittaa eläkehakemuslomake. Sen jo printtasinkin netistä ja silmäilin läpi. Lomakkeessa ei ollut sellaisia kysymyksiä, joihin en osaisi vastata. En aikoisi siirtyä ulkomaille eikä minulla ole tiedossa työpaikkaa, vaikka saisin tienata ruhtinaalliset, lähemmäs 600 euroa kuussa eläkkeen päälle. Kansaneläkettä en odottanutkaan saavani.

Minulle uusi asia oli se, että omasta työttömyyskassasta pitää saada todistus ja siihen vielä työvoimatoimistosta asianmukaiseen kohtaan tehtävä merkintä ennen kuin eläkettä voi hakea. Ilmeisesti näin todistetaan, että täytän työttömyyseläkkeen kriteerit ja olen edelleen työtä vailla. Eihän sitä muuten tiedä, vaikka huijaisin. Kuulin omasta kassasta, että saan todistuksen toukokuun aikana, kun siis täytän kuuskymppiseni kuun puolivälissä. En älynnyt tivata sitä, voisiko planketin saada yhtään aikaisemmin.

Eläkeyhtiöstä tuli eläkelaskelma ja sama esite, jonka juuri olin ehtinut lukaista netistä. Huomasin ilokseni, että eläkkeeni on lähes 200 euroa enemmän kuin mitä luulin. Hieno juttu! Tästä kyllä sitten vanhuuseläkkeellä nipistetään jotain pois. Nimittän hyvin hiljaa ja suuremmin tiedottamatta on tehty päätös elinajanennusteleikkurista - tai nimitus jotain sinne päin - joka rupeaa muutaman vuoden päästä napsaisemaan alkavista eläkkeistä kai maksimissaan satasen kuussa. Ei pidä elää liian vanhaksi. Tähänkin löytyi laskuri ja joko Kela arvelee minun kuolevan pian tai sitten olin arvioinut eläkesumman liian matalaksi, mutta omalla kohdallani leikkuri leikkaisi jotain kolmenkympin verran ansaitusta eläkkeestä.

Eläkeyhtiön saatekirje oli ystävällinen ja mukana oli käsittelijän nimen lisäksi hänen puhelinnumeronsa lisätiedustelujen varalta. Tulihan niitä, kun ei missään mainittu, milloinka sitä eläkettä olisi tarpeen ruveta anomaan. Soitin heti ja virkailija ehdotti hakemuksen jättämistä hyvissä ajoin, suositteli huhtikuuta. Nyt älysin jo kysyä, että entäs ne kassan ja työkkärin todistukset, voinko anoa eläkettä ilman niitä ja lähettää nämä kiistatta minulle myöhemmin tulevat paperit perään? Voin kuulemma kyllä lähettää hakemuslomakkeen jo etukäteen, mutta siihen ei kosketakaan ennen kuin kaikki dokumentit ovat yhdessä nipussa! Voi elämän kevät! Jos en olisi tätä nimenomaista tietoa tiennyt tivata, niin hän ei olisi myöskään asiaa kertonut.

Siis ei ole mitään hyötyä lähettää täytettyä ja allekirjoitettua lomaketta (tästä kyllä muistettiin mainita erikseen!) etukäteen, koska laki kieltää kuulemma eläkepäätöksen tekemisen ilman asianmukaisia asiakirjoja. Niinpä. Ehkä soitan vielä tuonnempana kassaan ja yritän kysellä, voisiko todistus tulla hiukan etuajassa, kun on kesälomatkin edessä... ja mistä sen tietää kauanko saan odottaa audienssia työvoimatoimistoon. Luulin, että päiväraha juoksee eläkkeen alkamiseen asti, mutta luulin väärin. Se napsahtaa poikki heti toukokuun lopussa. Toukokuun päiväraha tulee tietysti tilille vasta kesäkuun alkupuolella.

Eläkevirkailija kertoi, että he pyrkivät tekemään päätöksen nopeasti eli 2-4 viikossa. Se on pitkä aika sekin, jos tili on tyhjä. Tietysti on mukavampi alkaa saada eläkettä heinäkuun alussa kuin esimerkiksi syyskuun alussa. Ja onneksi on tuo rakas aviomies yhteistaloudessa, jossa ilojen ja surujen lisäksi myös rahat jaetaan. Hän jo totesi, että kyllä me aina yksi tai kaksikin kuukautta eletään hänen eläkkeellään, varsinkin kun on kesäaika. Täytyy varmaan ruveta kasvattamaan varmuuden vuoksi nopeakasvuisia vihanneksia...

1259576.jpg

Tänne tuli eilen lunta aika myräkällä. Nyt taas ollaan plussan puolella, joten ei noita lumisia oksia kauan tarvitse nytkään ihailla. Saapi nähdä, kukkiiko yksikään pensas ensi keväänä. Epäilen, kun köynnöshortensiakin teki jo lehtiä.