Muistan miten lapsena joka ikinen pitkäperjantai oli synkkä ja taatusti pilvinen päivä. Ja pitkä kuin nälkävuosi. Siksi tuntui melkein omituiselta, kun nyt aurinko paistoi koko päivän. Kun itselle pitkäperjantai on aina ollut rauhallinen, hiljainen kotipäivä, tuntui sekin todella oudolta, kun naapuri tamppasi mattojaan ulkona. Itse en kuullut sitä, mutta mies sanoi, että oli viittä vaille ettei hän lähtenyt päräyttämään moottorisahaansa käyntiin. Ei kuitenkaan uskaltanut, kun useimmiten tamppaustelineellä on naapurissa asuvan mukavan rovastin mukava mies... Ei varmaan kuitenkaan eilen.

"Käy yrttitarhasta polku, Vie Golgatalle se, On Hengen viitoittama Sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, Mutta tie se on tuskien." Tämä on aina ollut yksi pääsiäisajan lempivirsistäni. Jotenkin tuo yrttitarha kuvataan usein ruusutarhana. Getsemanen puutarha oli oliivilehto. Nyt vasta muistin, että olenhan käynyt Jerusalemissa, vaikkakaan en ihan pääsiäisenä. Kaivankin huomenna valokuva-albumin esille ja ehkä lisään tänne jonkun kuvan.

Getsemanen puutarha oli tosiaan vaikuttava paikka ikivanhoine oliivipuineen, samoin palatsi, jossa Jeesus tuomittiin. Muut turisteille esiteltävät pääsiäisen tapahtumapaikat ovat kuulemma vähän sitä miten sattuu turistireitille parhaiten osumaan. Ristintiekin on kulkenut 2000 vuotta sitten monta metriä nykyisten katujen alla. Näinhän tämä on monessa muussakin asiassa.

Maallisempiin asioihin mennäkseni pitkänperjantain kalaruokamme oli taattua tavaraa: uunissa paistettu anjoviksella, ketsupilla ja mozzarella-juustoraasteella höystetty kirjolohifilee. Oli hyvää. Huomisen ruoasta en tiedä, mutta kaksi päkäpässiä on marinoitumassa. Pasha-ainekset kuten kotijuustonkin tykötarpeet ovat jo kotona. Niin ja tarvikkeet hyytelökakkuun. Keittiössä on pian vilskettä, mutta näillä teen ainakin itseäni miellyttävän pääsiäisjuhlan.

Vietin päivääni mm. vesivärien kimpussa. Edellisestä maalauskerrasta on jo aikaa, joten työstä ei tullut lähellekään sitä, mitä toivoin. Sain kuitenkin aloitettua.