Niin on tästäkin kesästä jo kolmannes takana, jos almanakkaa uskoo. Lämpömittarin perusteella kesä tuskin on alkanutkaan. Aika on mennyt pääasiassa tyhjää toimitellessa.

Onneksi kukat ovat emäntäänsä reippaampia. Pääsiäiskaktukset innostuivat juhannuksena kukkimaan sisällä, ensin toinen ja nyt toinenkin. Kivan värisiä kukkia on runsaasti kummassakin. Toinen joka päivä yhtä paljon ilahduttava ja minua ravitseva kukkanen on tuo eilisen päivän kukka, Siperian unikko.

Tämän päivän uutisoinnissa on ollut esillä henkilörekisterien käyttö sukuselvityksissä ja sukukirjoissa. Juttelimme samasta asiasta muutama päivä sitten miehen kanssa eli siitä, miten voi tai voiko ylipäätään elävien ihmisten henkilötietoja julkaista sukukirjoissa, kun henkilörekisterilaki muuten on niin tiukka. Sukututkimusten osalta säännöt ovat onneksi väljemmät, vaikkei tietysti ihmistä mahdollisesti loukkaavaa tai leimaavaa tietoa saakaan ainakaan ilman lupaa julkaista. Mutta jos vain kuolleista saisi koota sukuluetteloita, niin eivätpä ne montaa ihmistä taitaisi kiinnostaa.

Lukulistallani on ollut kaksi sukutarinaa ja niistä tietysti tuo meidän perheen keskustelu kehkeytyi. Molemmat lukemani kirjat olivat omalla tavallaan tosi mielenkiintoisia, vaikken edes tunne kumpaakaan sukua. Pitkät sukutaulut ventovieraista ihmisistä tietysti ovat vähän puuduttavia ja hyppäsinkin monesti niiden yli. Kaikki se muu tarinointi, joka liittyy ihmisten elämään entiseen aikaan, on minusta kiehtovaa. Kummassakin kirjassa on aika perusteellisesti käsitelty yhden suvun ja maalaiskylän vaiheita. Toisessa käsiteltiin mm. talvi- ja jatkosodan vaiheita siviiliväestön kannalta rintaman keskelle jääneessä kylässä. Tästä en ainakaan kovin usein ole löytänyt kuvauksia. Entinen anoppi ja appi olivat Karjalankannakselta ja siten joutuneet kahteen kertaan jättämään kotinsa. Anopin pihan läpi kulki aikanaan kolmaskin sota eli Karjalan rintama vapaussodan aikaan. Ajattelin kysyä, olisiko heidän lapsenlapsensa nyt kiinnostunut tällaisen kirjan lukemisesta. Vaikkei se hänen suvustaan kerrokaan, niin kannakselaiskylistä kuitenkin ja evakkomatkojen kokemukset ovat varmasti olleet samat.

Itse taidan seuraavaksi lukaista muutaman oikein kevyen rakkausromaanin ja siirtyä vasta sitten vuoroaan odottaviin 1890-luvun teoksiin. Tilasin itseäni sivistääkseni aika nipun suomalaista kirjallisuutta Suomalaisen kirjallisuuden seuran kesäalesta, hintaan muistaakseni suunnilleen vitonen per kappale. Kolme Arvid Järnefeltin romaania, Eino Leinon Helkavirret ja vielä kai joku muukin odottelee pöydänkulmalla.