Kuvan nimipäiväsankarit on kuvattu, kuten näkyy, valoa vasten, mutta ihan omalla paikallaan meidän terassilla. Siniset orvokit ovat muutenkin meidän tämän kesän kukkia, sillä niitä uskalsimme ostaa yöpakkasia uhmaten jo syntymäpäivänikin koristeiksi. Krassit muistin panna itämään vasta juhlien jälkeen, joten toivottavasti loppukesästä ruukuissa kukkii orvokkeja ja iloisen värisiä krasseja, taustanaan runsaasti murattia, maahumalaa, oreganoa ja mahdollisesti persiljaakin. Muratti muuten talvehti ensimmäistä kertaa ulkona - niin lämmin oli viime talvi.

Tänään siis on paitsi Violan eli Orvokin nimipäivä, myös näiden orvokkien antajan, Toisen Tyttären syntymäpäivä. Siksi huonokin kuva on tässä juuri nyt erityisen paikallaan. Lapsi ei ole enää lapsi, vaan siinä iässä jolloin ennen vanhaan ruvettiin maksamaan vanhanpiianveroa.

Kun eilen olimme ns. lapsenvahteina, huomasimme saman: lapset eivät todellakaan ole lapsia esimerkiksi 14-vuotiaana. Itse asiassa joukkueen kuopuskin, koulualokas, osoitti jutuissaan olevansa kypsä koulutielle. Isovanhemmat sen sijaan näyttivät olevansa kovia kasvattajia, mutta ehkä mukana oli hitunen näyttämisen tarvetta meillekin. Nimittäin valistusmielessä kerrotut tarinat Sokrateen opetuksista tuntuivat meistä vähän ylilyöviltä. Emme ole näin korkeaa kulttuurista sivistystä osanneet historiasta ammentaa edes omille mukuloille... Teini-ikäinen kyllä katsoi vähän vinoon, kun mummi paasasi.

Olimme lähinnä talonvahteina, kun nuoriso viiletti vuoron perään avoimista ovista sisään ja ulos ja touhusi omia juttujaan. Päivä sujui oikein mukavasti meilläkin. Ihailimme kukkivaa puutarhaa varjossa lekotellen ja omiamme jutellen.

Odottelen miestä kotiin lääkärireissulta. Häntä jännitti aika tavalla, mutta en usko että hän vielä nyt tuo mukanaan kovin valmista tietoa. Toivottavasti kuitenkin tulee ohjeet jatkotoimia varten. Olemme tähän asti säilyneet kaikista vaivoista ja sairauksista huolimatta sillä lailla terveinä, ettei mikään suurempikaan vaiva ole aiheuttanut koskaan suoranaista hengenvaaraa tai sellaista, mistä ei lääkkeillä olisi selvinnyt eikä kumpaakaan  ole koskaan viety pillit vinkuen päivystykseen. Toivottavasti nytkään ei ole vakavasta kysymys, mutta mies ei ole koskaan ennen myöntänyt, että häntä pelottaa. Se minua pelottaa kaikista eniten. Mutta päivä vain, vain hetki kerrallaan...