Tänään sitten vihdoinkin laittauduimme kulttuuria ja taidetta harrastamaan eli koko kesän suunnittelemallemme Helsingin matkalle katsomaan Pekka Halos-näyttelyä Ateneumiin. Kyllä kannatti! Upeita Halosen tauluja oli vieri vieressä valtava määrä, joten emme jaksaneet enää kiivetä katsomaan muuta Ateneumin antia eli esimerkiksi perusnäyttelyä, vaan totesimme, että onhan täällä ennenkin käyty ja tullaan vielä tämänkin jälkeen.

Itse Halosen maalauksiinkin tutustumme vielä kotona tarkemmin, sillä hankin itsellemme tuliaisiksi paksun näyttelykirjan - ei ihan halpa -  ja kaksi skissivihkoa, joista toisen kannessa on talvimaisema ja toisessa Halosenniemen tomaattiviljelmä. Tauluja oli todella niin paljon, että niitä ei mitenkään pystynyt kerralla sulattamaan.

Ostokset kannettiin kotiin tuossa taustalla vasemmalla näkyvässä kassissa, jonka myös ostin  Ateneumin kaupasta. Kiva kassi, josta enemmän tietoa täältä.

Mehän emme asu vallan kaukana Helsingistä, mutta käymme siellä harvoin, melkein ei koskaan. Nytkin mies varautui retkeen kyynärsauvan kanssa: ensimmäistä kertaa julkisesti, mutta kehui, että sen ansiosta matka sujui yllättävän hyvin. Olimme ajatelleet näyttelyyn tutustumisen jälkeen syövämme hyvin jossain Helsingissä keskustan ruokapaikassa. Täällä vihjaistiin mm. Lasipalatsin ravintolasta, mutta se olikin kesäremontissa. Olen käynytkin siellä ja syönyt hyvin, mutta nyt ei siis onnistunut.

Voimamme eivät enää riittäneet vaelteluun. Hyppäsimme siis junaan ja ajoimme Järvenpäähän, jossa aseman vieressä on mukava toscanalaisravintola. No ei onnistunut sinnekään meno, sillä ravintola olisi avautunut vasta myöhemmin iltapäivällä. Me paarustimme Rantapuiston upouuteen Huili-nimiseen ravintolaan.

Huilaamista jo kaipasimmekin ja yhtä kylmää olutta. Ravintola ylitti odotuksemme. Sisustus on kaunis ja yksinkertaisen tyylikäs ja sijainti paras mahdollinen kaupungissa, liki Tuusulanjärven rannassa. Taide-elämyksemme jatkui. Söimme herkullista lampaan paahtopaistia  (suolaa oli kylläkin ripoteltu aika reippaalla kädellä) ja jälkiruoaksi tyrnimarja-vaniljaparfeeta lakkakastikkeen kanssa. Tai minä söin, isäntä ei syö makeita. Konjakki kelpasi.

Kun söimme sisällä valkoisilta liinoilta (tabletit lautasten alla ovat ruskeat)  ja kaikin puolin kivassa miljöössä, niin tästä voi jo päätellä jotain hintatasosta. Mutta kyllä kannatti sekin! Ravintolassa on ilmeisesti hivenen edullisempi terassilista sekä pieni kahvilapuoli. Ainakin ohi kiidätetyt hampurilaiset näyttivät aika muhkeilta, mutta niitä emme aikoneetkaan tilata. Kun emme yleensä koskaan käy ravintolassa syömässä, niin hinta sai olla minun puolestani mitä oli, kunhan vain ruoka olisi hyvää. Oli se. Arvelisin, että istuimme kaupungin ykköspaikassa.