Taloon tuli yllätysvieraita, tosin he viivähtivät vain hetken vaikka olivat käymässä Saksasta asti. Mieheni nuoruudenystävän leski ja tytär piipahtivat, mikä sinänsä oli ihan kivaa. On se niin kamalaa, kun ei äkkiseltään kieli taivu millään vieraan maan puheeseen. En tosin muutenkaan puhu saksaa, vaikka jonkin verran sitä ymmärränkin. Jospa edes olisi voinut etukäteen valmistautua vierailuun, siis kääntää aivot jotenkin vieraalle kielelle.

Olisi sekin ollut kivaa, jos olisi ehtinyt edes vähän raivata huushollia. Nyt mies oli levittänyt yhden soittimen osat levälleen lattialle, kun hän puhdistaa ja korjaa sitä parhaillaan. Minulla oli pinoittain valokuvia tuvan pöydällä. Kauppaostoksetkin olivat vielä vähän levällään, kun tarkoitus on ruveta pian keittämään kaalipataa. Eipä sillä nyt suurta väliä ole, mitä nämä sotkuisesta huushollistamme ajattelevat, mutta silti harmittaa. En mitään varmaan inhoa niin paljon kuin tällaisia ovesta yhtäkkiä tupsahtavia yllätysvieraita.

Valokuvia onkin satamäärin esillä, sillä lainasin isältäni hänen äitinsä eli mummini vanhat valokuva-albumit skannatakseni niistä sukukuvia itselleni. Osaan on taakse kirjoitettu henkilöiden ja talojen nimiä ja vuosilukuja. Vaikka isä eilen tunnistikin suurimman osan, en enää tänään muista läheskään kaikkia. Tärkeimmät toki tunnistin muutenkin, esimerkiksi mummin ja vaarinkin sisarukset ja isän serkut, vaikken heitäkään välttämättä pikkulapsikuvista. Sinänsä ihmisen peruspiirteet näköjään säilyvät vauvasta vaariin jotenkin samanlaisina.

Toinen albumi on nyt skannattu. Siinä on pääasiassa kuvia alkaen mummin ja vaarin avioliiton alusta. Toisessa luultavasti on enemmän mummin sukulaisia ja nuoruuden ystäviä, ehkä muutenkin vanhempia kuvia. Yllätyin, miten paljon on valokuvia otettu tavallisten sukulaisvierailujen yhteydessä. Nyt nämä ovat todella arvokkaita ja edelleen hyvätasoisia dokumentteja. Mitä mahtaa jäädä jäljelle esimerkiksi 1970-luvun värinsä menettäneistä sukukuvista seuraaville polville?

Yksi mielenkiintoinen kuva pienviljelijäyhdistyksen järjestämältä keittokurssilta vuodelta 1927 on parhaillaankin edessäni ja yritän miettiä, keitä siinä on. Mummin ja hänen siskonsa ja pari muutakin tunnistan. Sitten on sellaisia, jotka näyttävät tutuilta ja jotka ehkä olen tavannut - sanotaan nyt vaikka 50 vuotta vanhempina. Kuvassa on komeita emäntiä ja tyttäriä ja muutamalla oikein kiiltävät turkikset harteilla eli kuva on ilmeisesti otettu kurssin päätteeksi.

Toinen minua erityisesti huvittava kuva on tämä, jossa pikkupojat ovat napanneet kanat kuvausrekvisiitaksi kainaloonsa. Toinen noista pojista taitaa olla isäni eli kuva on otettu suunnilleen vuonna 1930.

Vanhimmat albumien kuva-aarteet ovat 1910-luvun paikkeilta. Jatkan skannaamista ja henkilöiden tunnistamista.