Tämän valloittavan kenialaisveijarin kuva tuli päivän postissa World Visionilta. Idea on, että voin lähettää kortin edelleen sille, jonka lahjaksi olen ostanut pätkän vesijohtoa. Ole hyvä, tämä on sinulle!

1901131.jpg

Pienellä präntillä kortissa lukee: "Yhdessä Melbekin asukkaiden kanssa rakennetaan vesiputkiverkostoa, jonka avulla vesipisteitä saadaan alueen jokaiseen kylään. Näin vedenhakuun käytettävä 10 kilometrin matka ja aika lyhenevät olennaisesti ja jo valmiina oleva kolu, asuntola ja terveysasema voivat toimia."  Kenian Melbekissä on lähes 30.000 asukasta, joiden hyvinvointiin vesijohto vaikuttaa. Pojalla on hyvä mieli, minulla on hyvä mieli - toivottavasti sinulla myös.

Minun päiväni on mennyt potemisen merkeissä. Suunnittelin kaikenlaista, mutta olo on ollut liian vetämätön. Kaupassa sentään käytiin yhdessä ja ostettiin valmiiksi koko viikonlopun ruokatarpeet, leipää ja maitoa pitemmäksikin ajaksi. Ajattelin tekeväni tänään ensin satsin tuoremehua kahdesta omenaämpärillisesta. Sitten vähän imuroisin. Toisin kävi eli tässä istun ja työt ovat tekemättä. Seuraavaksi varmaan menen pitkäkseni köllöttelemään ja parantelemaan tautia. En uskaltanut panna saunaakaan lämpiämään. Viinikaupasta ostin valkoviinipullon taudin parantamiseen, mutta se taisi vahingossa olla puolimakeaa. Minä olen enemmän rutikuivan valkkarin ystäviä.

Miehellä on keikkamenoa huomenna, joten minä ehdin hyvin perata ja mehustaa omenia. Jos on nätti päivä, voin perustaa mehutehtaani terassille, kuten viimeksi eli kuva on parin päivän takaa. Keräsin tänään myös maahan tippuneet luumut, joita ei kuitenkaan vielä ole jatkojalostusta varten tarpeeksi. Paras muoto säilöä tietysti onkin syöminen heti tuoreeltaan.

1901132.jpg

Tänään aurinko paistoi ihanasti juuri silloin kun olin puutarhassa keräämässä pudokkaita. Siihen minun mehuntekoni sitten jäikin, mutta ovatpa omenat odottamassa huomista, jos olo siihen mennessä jo kohentuisi.

Tämä lajike on nimeltään Melba. Se ei kai koskaan aikaisemmin ole tehnyt näin ihania hedelmiä. Puussa olevat ovat vielä jonkun verran raakoja, mutta nyt on jo maastakin kerätty neljä ämpärillistä ihan hyvin mehuompuiksi kelpaavia.

1901127.jpg

Toivottavasti aurinko paistaa huomennakin. Naapurin osa-aikaviljelijätkin kävivät pellon päässä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että puimuri jämähti sinne. Harmillista, kun näitä puintipäiviä on tänä kesänä muutenkin ollut kovin harvassa.