Blogia avatessa huomasin jonkun vanhan otsikon "Viikko alkaa kiitoksella". En viitsi käydä katsomassa, mitä tai ketä siinä kiitellään, mutta tästäkin viikosta voin kirjoittaa samoin. Isä oli viime viikolla kaihileikkauksessa ja käväisimme viikonvaihteessa katsomassa ja kyselemässä kuulumiset. Hyvin oli kuulemma mennyt, jälkitarkastuskin oli jo ohi ja pappa pirteänä kotona. Myös äiti oli yllättävän virkeä. Meille jäi oikein hyvä mieli käynnistä ja tuntuivatpa vanhatkin iloisilta. Tai ehkä he eivät pidä itseään ollenkaan vanhoina, kun äitikin kerran mainitsi, että sitten kun heistä tulee vanhoja, niin... Mitä sitä nyt 86 v, vanha olisikaan :-) hheh-heh.

Taidetta on tänään tehty kovasti koteihin eli olen värkännyt joulukortteja ja kirjoitellut jo valmiiksi osoitteitakin kuoriin. Näin siksi, että voin vähän valkata kulekin kohteelle sopivaa korttia, kun ne kaikki ovat hiukka erilaisia. Käsityön leimaa, nääs. Itse asiassa kortithan on kierrätyskamaa eli pohjat on leikattu erilaisista kukertavista askartelupapereista. Kansiin liimasin jotenkin värimaailmaan tai teemaan sopivan kuvan vanhoista joulukorteista. Osa onnistui hyvin, osasta tuli aika surkeita, mutta eihän aina voi onnistua. Lopuksi liimasin kanteen tähden tai joulupukkitarran.

Tai liimasin osaan, sillä K-kaupasta ostamani tähtitarrrat loppuivat kesken. Nehän vasta veitikoita olivatkin. Kalliita olivat, mutta silti olisivat kaivanneet pinsetit avuksi, sillä vähintään viidennes hopeatarrojen kuvioista oli irtotavaraa, joka jäi kiinni pohjaansa. Saivat myös jäädä, sillä en minä nyt sentään puolen millin palasia rupea pipertämään kappale kerrallaan korttiin, en vaikka olisi pinsetitkin ollut. Onneksi ei ollut. Ehkä ne leikkivät olevansa jotain 3D-tarroja, mutta ilman suurennuslasia en minä ainakaan olisi pärjännyt mokomien kanssa.

Kirjekuoret kirjoitin siksikin, kun kortti ei palvele pelkästään joulurauhan toivotuksessa, vaan myös kutsuna meidän glögeille. Yhtenä vuonna panin hömelyyttäni halvemmat joulupostimerkit kuoriin ja niinpä osa kutsuvieraista sai kutsunsa vasta glögitilaisuuden jälkeen. Seuraavana vuonnakaan ei kaikki mennyt ihan nappiin, vaikka luulin olevani ajoissa. Nyt kortit saavat lähteä heti joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Kun aloitin päivän tapahtumien kertaamista, niin tässä toinen Tapahtuma: itellasta tuli tieto, että ensimmäisen valokuvakirjani ovat noudettavissa. Olen tyytyväinen, hyvin tyytyväinen. Osa kuvista oli huonoja, mutta eihän epäselvästä valokuvasta skarppia saa millään. Tiesin toki etukäteen, että kuvien laatu olisi epätasainen, suorastaan sitä sun tätä, kun ne oli kerätty eri vuosikymmenien kameran näpsäytyksistä.

Oikeastaan vain yksi kuva oli tosi surkea ja sitten muutamaa voisi sanoa tyydyttävä miinuksiksi. Osa oli oikeinkin hyviä, mutta pääasia, että suurin osa oli joka tapauksissa kelvollisia. En esittele kirjaani täällä, sillä ne menevät joululahjaksi ja viimeistään niiden myötä loppukin intimiteettini katoaisi, on ne niin hyvin paikallistettavia ja tunnistettavia.

Seuraava valokuvakirjani, se sukukirja, tulee varmaan ensi viikolla. Siinä on sitten sama juttu: osa kuvista on varmaan heikkoja. Tällä tietämyksellä ehkä olisin karsinut joitakin kokonaan pois. En vain raaskinut, vaan ajattelin että se ei pelaa joka pelkää. Kuvien sisältö kuitenkin sai ratkaista. Nyt vähän jännittää, miten niiden kanssa kävi.

Takamus alkaa puutua, kun olen istunut melkein koko päivän näissä askareissa. Unihiekkaakin on silmät täynnä eli hyvää yötä.