Nyt en keksi otsikkoa. Käväisimme vanhuksia katsomassa ja tuntuu kuin taas olisivat menneet askeleen taaksepäin, äiti varsinkin oli kovin muistamaton. Olin jo lehdestä huomannut yhden entisen kyläläisen kuolinilmoituksen. Tuskin se sinällään heihin kovin paljon vaikuttu, kun kyseessä tietääkseni ei ollut mitenkään läheinen ystävä. Tässä silti ruusut vanhan huvilan neidille. Ja äidille.

Jokainen voi omin silmin nähdä fiilikseni kuihtuneista kukista.

Kehuin jouluna vanhaa kaitaliinaa, jota olen pikkulikasta lähtien rakastanut ja yrittänyt etsiä samaa kangastakin kaupoista. Isä kertoi silloin liinan tarinan. Mummi oli ostanut sen vaarin serkun konkurssiin menneestä liikkeestä vuonna 1926 ja siitä lähtien liina on kuulunut talon jokaiseen jouluun. Tänään sitten sain tuon yksinkertaisen, painokuvioilla koristellun kaitaliinan itselleni. Äiti ja isä jakavat selvästi meille rakkaita esineitä yhden kerrallaan ja vaikka se on haikeaa, niin silti mukavampaa kuin ajatus mahdollisista perintöriidoista, jolloin tapellaan korvattomista kahvikupeista...

Sinänsä meillä siskoksilla ei pitäisi olla mitään riideltävää, kun kotitila meni jo vuosikymmenet sitten sukupolvenvaihdoksessa veljeni huostaan. Me muut saimme sen mikä lain mukaan meille sisarosuuksina kuului, joten ei pidä narista. Minä tein kylpyhuoneeseen pienen pintaremontin perinnöilläni. Sen takia arvostankin näitä käteen annettuja sinänsä arvoltaan mitättömiä esineitä paljon korkeammalle kuin maita ja mantuja. Meistä muista tosin ei yhdestäkään olisi viljelijöiksi ollut enkä kadehdi veljenikään osaa.

Tyttärenikään ei ole vielä - onneksi - ollut perimässä mitään, mutta hänen puolestaan olisin todella toivonut, että olisi saanut toisen mummonsa ja vaarinsa puolelta jotain muistoesineitä. Mummoa hän ei ehtinyt koskaan edes nähdä, mutta vaariin ehti jotenkin tutustua. Minua harmittaa vieläkin, kun tämä vaarinpeijakas lahjoitti leskeksi jäätyään emäntänsä upean kansallispuvun jollekin veljentyttärentyttärelle eikä jättänyt omalle pojantyttärelleen. Lapsenlapsi oli sillioin vielä alle kouluikäinen eikä tietenkään ollut kummankaan isovanhempansa perillinen, mutta silti olisin pitänyt suuressa arvossa sitä, että  tämä uusmaalainen lapsenlapsi olisi saanut muiston esiäitiensä Karjalasta. Itse sain anopin sormuksen, jonka kauniiseen kiveen teetin uuden rinkulan ex-kihla- ja vihkisormuksista. Tuli niillekin uusiokäyttöä!

Mitäs minä nyt perintöjä tässä jakelen, kun sain Timantilta upean tunnustuksen. Kiitos!

Tämän mukavan tunnustuksen haluan antaa teille kaikille, mutta erityisesti sen saa tänään Obeesia, Kaisa, Doris , Risusydän ja Hömpän helmet. Pistäkääpä hyvä kiertämään tai jos ette, niin imeskelkää itse tätä karkkia kaikessa rauhassa,