Ystäväni täyttää pian pyöreitä vuosia eli meillekin on juhlat tiedossa. Täällä on edelleen ollut päivälläkin ihmeen viileää eli reippaasti alle kymmenen lämpöastetta, joten pihajuhlia ei vietetä. Tiettävästi kestit ovatkin vain lähisuvulle ja muutamille kavereille, joten varmaan mahdumme hyvin sisällekin.

Minun mielestäni lahjan sisältö tai siis ajatus on tärkeä juttu ja lahjan pitäisi kuvastaa sekä antajaa että saajaa. Idea on entistäkin tärkeämpi pienissä juhliassa ja tietysti erityisesti siksi, että vastaanottaja nyt sattuu olemaan hyvä ystävä. Olemme pitäneet yhtä jo vuosikymmenet. Ei ihan lapsuudesta alkaen, mutta opiskeluajoista lähtien.

Nyt vain pitäisi vielä keksiä mitä kivaa se lahja olisi. Olen yrittänyt miettiä, mitä hän mahtaisi haluta ja kerrata, mitä itse sain lahjaksi vuosi sitten. Voi, voi miten se on nyt vaikeaa, varsinkin kun periaatteessa meidän ikäiset ihmiset eivät tarvitse oikeastaan mitään erityistä. 

Jalka- tai käsihoito tietysti olisi ihana, mutta en taida raaskia, sillä osa lahjasta on kuitenkin jo olemassa, mutta se kaipaa vielä vähän täydennystä. Sen takia en siis kysy lahjatoivomuksiakaan. Kukkakimppu hankitaan tietysti sitten vielä lisäksi. Itse nautin ihan valtavasti kauniisti sidotuista kimpuista. Tämä kylläkin on vanha kuva, saattaa olla isän syntymäpäiviltä.

361866.jpg

Piipahdin pienessä Marimekon tavaroita myyvässä puodissa, mutta siellä sattui olemaan väkeä jonoksi asti. Muutenkaan ei silmäni osunut muuhun kuin presiis samanlaiseen tarjottimeen kuin itse sain. Enhän minä sellaista ainakaan voi ostaa, luulee vielä saavansa vähän käytetyn prikan lahjaksi! Tosin en saanut tarjotinta juuri tältä kaverilta, vaan eräältä toiselta ystävältä. Taidankin muistaessani tutkia asianomaisia nettisivuja.

Ostin varmuuden vuoksi valmiin kortin, jos vaikka en itse ehdi tekemään tai jos tekeleeni epäonnistuu. Jotain korttitarpeita on kyllä aina varastossa. 

Eilen syötiin vielä pääsiäisen lammaspataa, mutta sosekeittoa on vielä täksi päiväksi. Jäljellä on muutama jälkiruokakippokin ja vaikka se oli ihanaa, niin kyllä nyt makean kiintiö täyttyy pitkäksi aikaa. Synttärikakkua ei tietenkään lasketa mukaan.