En julkaise tätä enää tänä iltana. Antaa pölyn ensin vähän laskeutua, niin sanoakseni. Päivä on mennyt ihan mukavasti aina siihen asti kun kävin kasvimaakierroksella. Kontiaiset tai mitä samperin maamyyriä he nyt sitten ovatkaan, ovat mokomat syöneet uuden omenapuumme kokonaan irtipoikki maasta. Mehän ostimme toissa keväänä kaksi tainta, joista nyt onneksi sentään toinen on vielä elossa. Maamyyrät ovat nimensä veroisia: tuntui kuin maa pettäisi joka askelella kun kävelin pitkin nurmea. Se oli se ensimmäinen juttu.

Toinen on ns. sukujuttuja, asia jonka mies illalla kertoi ja joka on pahoittanut molempien mielen sydänjuuria myöten. Mies oli murehtinut sitä ensin yksikseen, mutta hyvä kun jakoi kuitenkin asian kanssani. En arvaa julistaa sitä täällä, jos vaikka joku on sattunut tunnistamaan ja me kaikki asianosaiset olemme kuitenkin saman kylän asukkaita. Nyt vain pitää itse rauhoittua ja miettiä vasta myöhemmin mahdollisia toimenpiteitä.

Eikä se tähänkään vielä jäänyt. Kananlihasta jäi säie hampaiden väliin ja kun sitä sohin hammaslangalla, niin johan tietysti paikka mureni suuhun. Onneksi minulla on muutenkin hammastarkastus ensi viikolla. Tässä vapun aikaan ei olisi sen aikaisemmin takuulla mahdollisuuksia muuten aikaa saadakaan. Kenkkua vain, että paikka taitaa olla ihan takahampaasta, jonka korjaaminen on kaikin puolin muutenkin hankalaa ja erityisesti nyt, kun suu on aina rutikuiva.

Toisaalta nämä kaikki omat pikkumurheet voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, miten monessa suomalaisperheessäkin murehditaan parhaillaankin Meksikossa olevia lapsia tai muita läheisiä. Puhumattakaan siitä kaaoksesta ja tuskasta, minkä vallassa ihmiset siellä paikan päällä ovat.

Mutta ällistyttävää, miten lääkkeen ja naamasuojusten hamstraus on jo alkanut täälläkin, Helsingissä ainakin. Kas kun lääkärit edes kirjoittavat näitä reseptilääkkeitä. Ministerikin höpötti jotain lääkkeiden ostamisesta apteekista tilanteessa, jossa olisi jämptisti pitänyt tai ainakin voinut sanoa, että ei saa apteekista, kaikki jaetaan virkatietä ja vain tarvitseville. Tosin en hetkeäkään usko, että esimerkiksi meidän terveyskeskus selviytyisi asiakaskaaoksesta, vaan juuttuisi omaan näppäryyteensä ja jämpteihin puhelinaikoihinsa. Toisaalta ja toisaalta: katastrofi voisi opettaa, kun ei muuten terveellä järjellä ole sijaa. Meidän ikäiset ja monivaivaiset tietysti raakataan hoidon ulkopuolelle jo heti alusta pitäen, arvelen happamasti, oli lääkettä varastossa taikka ei.

--- Nämä viimeiset kappaleet kävin lisäämässä vielä yöllä.