Mukavaa äitienpäivän jatkoa kaikille äideille ja äitien lapsille!

Minun perinneäitienpäiväkukkani on valkovuokko ja yleensä kimppu on itse poimittu. En muista olisinko koskaan saanut aamukahvia sänkyyn, mutta on tytär joskus kakun leipoi silloin kun asui kotona. Ruusu rupesi tulemaan tyttäreltä sitten kun olin tarpeeksi monta vuotta narissut, että kaikki muuta äidit saa sentään kukan, miksen minä koskaan. Kun en ole ollut nykyisen enkä entisen aviomieheni äiti, eivät he ole päivää mitenkään huomioineet. Vanha isäni on poiminut aina valkovuokkokimpun äidille äitienpäivän aamuna. Nytkin varmaan, jos suinkin on uskaltanut lähteä yksin ulos.

Tapaan tyttären vielä tänään, joten mahdollisesti myös purkkiruusu ilmaantuu taloon. Lapsenlapsi on toista mummia onnittelemassa, joten häntä en ilmeisesti näe. Aiomme lähteä yhdessä äitienpäivätervehdykselle minun äitini luo, jonne varmaan päivään mittaan muutkin sukulaiset ovat kerääntyneet. Mies on parhaillaan työkeikalla eli palvelutalon äitienpäiväjuhlassa. Muuten olisimme lähteneetkin ajat sitten matkaan. Mieheni äiti on jo hautuumaalla.

Miehen lapset, ikävä kyllä, eivät taida pitää minua sukulaisena eikä siis lapsensa mummipuolena. Kelju sanoa, mutta myös tytärtäni pidetään vähän toisen luokan kansalaisena, joka ei ilmeisesti oikein kuulu perheeseen. Onneksi mieheni on toista mieltä. Emme koe lapsia emmekä lapsenlapsia mitenkään kakarapuoliksi tai vain toiselle puolisolle kuuluviksi, vaan yhteisen perheen jäseniksi. Luulin, että näin hekin, mutta joskus sitä kokee yllätyksiä. Tämä pauhaaminen ei liity äitienpäivään, mutta näkymät ovat pelottavat, kun miettii että näinkö esimerkiksi perintöriidat saavat alkunsa. 

- Olisi suuri asia, jos tuo toinen lapsenlapsi edes kerran vahingossa sanoisi mummiksi. Mutta ei, pienestä pitäen vanhemmat opettivat kutsumaan pelkällä etunimellä. Toisin päin, ei tyttärenikään lapsi kutsu miestäni vaariksi, ukiksi eikä papaksi, mutta pienenä kyllä halusimme, että häntä kutsutaan sedäksi. Minä en ole ollut edes Villiviini-täti. Nyt lapsi on jo niin iso, että joutaa kutsumaan miestäni pelkällä etunimellä.

Tälläkin asialla on puolensa ja puolensa. Muistan miten hämmentynyt aikuinen tyttäreni oli, kun tuli velipuolensa ristiäisistä. Siellä oli kolme tai neljä mammaa esittäytynyt mummona. Tytär ei tuntenut ennestään heistä yhtäkään.

Eilen tuuli ja satoi niin kamalasti, ettei pihalle ollut mitään asiaa. Nytkin tuulee, mutta onneksi aurinko paistaa meidän äitien iloksi!