--- Unohdin kokonaan tämän eilisen luonnoksen, jota en silloin vielä julkaissut kun kello oli jo vaikka miten paljon yöllä. Teema kuitenkin sopii jatkoksi äskeiselle:

Sain otsikon suoraan korviini: isäntä tätä parhaillaan puhalteli, kun aloittelin kirjoittamista.  Asiayhteys kirjoitukseeni on hatara.  "Ja se elomme riemu ja rikkaus ja rinnassa roihuva rakkaus, väiaikaista kaikki on vaan... Samaa kyytiä hänellä meni muutama muukin reipas ralli ja kansanlaulu, harjoittelun merkeissä.

Mutta ihan oikeasti, meillä oli illalla pienimuotoinen kotikonsertti: kuulijoita tasan yksi kappale eli minä, mutta muusikkereita kaksi. Isäntä kutsui soittokaverinsa käymään, asiantynkääkin oli, mutta pääasiaksi muodostui musisointi. "Pienet treenit", sanoivat nämä herrat vaatimattomasti.

Tein toisessa huoneessa käsityötä ja kuuntelin melkein itku kurkussa, miten trumpettivirtuoosi soitti ja vielä osuikin soittamaan eräitä lempikappaleitani, joista ylimpänä kaikista oli vanha taalalaisvirsi. Isäntä säesti uruilla, joihin ei ole kajonnut kertaakaan tämän vuoden puolella. Sitten soolo-osuus päättyi ja ovien takaa alkoi kuulua vain hiljaista, hiljaista urkumusiikkia.  - Ehkä tunnelma pojilla itselläänkin oli lähellä harrasta, kun ei tämän jälkeen enää kuulunut soittoa. Muusikko kuulemma tekee vain työtään eikä sen enempää mieti musiikkinsa sisältöä, näin minua on valistettu. Joka tapauksessa tilaisuus päättyi siihen.

Sittemmin istuimme vielä illalla miehen kanssa nenät nuottikirjoissa miettimässä, mitä vävyn sopii soittaa anopille syntymäpäivätervehdykseksi. Kaikki virret ja muut hartaat laulut jätettiin heti pois laskuista, samoin klassinen musiikki ja vakavan isänmaalliset laulut. Myös  marssit ja maakuntalaulut sekä ylipäätään 50-lukua myöhemmin tehdyt sävelmät päätettiin unohtaa. Kapakkalaulutkin hylättiin. Etsimme tuttua ja iloista.

Olemme me melkoinen mollikansa, kun ralleista, iskelmistä, kansanlauluista tai edes ikivihreistä ei meinannut millään löytyä sellaista mieltä kohottavaa laulua, joka olisi varmasti tuttu - mieluiten myös sanoiltaan eli natsaisi sota-ajan nuoriin, mutta ei olisi mikään Eldanka-järven jää -tyylinen. Sävelmä ei saisi loukata, ei aiheuttaa sydänkohtausta eikä tahattomia mielleyhtymiä esimerkiksi siirtymiseen rajan taakse, minkäänlaisiin jäähyväisiin eikä ainakaan mahdollisiin ex-poikakavereihin vuosikymmenten takaa.

Vaikeaa oli. Jos ei melodia ollut masentava, niin sanat ainakin viittasivat eroon, kuolemaan tai sen suunnitteluun, hylättyyn rakkauteen, epätoivoiseen kosijaan tai kilpailijakosijan onnistumiseen, omaan yksinäisyyteen tai muuten vaan kurjaan elämään. Soita näitä nyt dementoituneelle vanhukselle! Pitää ottaa huomioon myös hänen muutenkin surkeissa tunnelmissa elävän puolisonsa tunteet.

Itse päädyin lopulta ehdottamaan paria operettisävelmää, kun en ainakaan tiedä äidin heilastelleen wieniläisnuorukaisten kanssa ja melodiat olisivat tuttuja ja tarttuvia. Mies lupasikin harjoitella näitä, joten ehkä anoppinsa kuulee Lintukauppiasta tai Mustalaisruhtinatarta tai sitten jotain muuta. Pieni ongelma tuli vasta juuri nyt mieleeni: se ainut tietooni tullut nuoruuden rakkaus, joka soitti viulua romanttisissa olosuhteissa järven rannalla. Kunhan ei vaan operettisäveliä?

Pitää vielä muistaa tarkistaa, mikä on vanhusten terveystilanne ja jaksaminen ettemme turhaan kolkuta oven takana. Ja sekin veljeltäni, onko ollut puhetta synttärikakun hankinnasta.