Yökirjoittelu jatkuu, mutta nyt on hyvä syy: raadoin perinnekäsityöni valmiiksi. Tavoite oli saada viimeinen pisto pistelty Sinikan päivän puolella, mutta se ei ihan onnistunut. Joka tapauksessa valmistu tuli ja enää on jäljellä prässäys, saumojen ompelu ja valokuvaus. Mieli on niin hyvä että taidan ottaa vielä toisenkin jäätelön itseäni palkitakseni.

Kun minusta viimeistään nyt julkisesti tuli käsityöihminen, niin seuraavaksi alkaa "kiivas" sukankudonta - vuosikymmenten tauon jälkeen. Rehellisesti sanottuna en kovin montaa sukkaparia ole elämäni aikana kutonutkaan. Jotenkin muistan elävästi kansakoulun kässätunnin hikiset sukankantapäät.

Mutta nyt on tarkoitus siirtyä sukankudonta-alalle. Koska Sukkasadon ryhmäni  Perunalaari, johon pääsin ja toimintaohjeita antava Kotilato ovat bloggerissa, siirryn minäkin esittelemään tulevat aikaansaannokseni sinne. Turha luulo - ei siellä vielä ole sukkia!

Minun bloggeriblogini piti pitäytyä enemmän henkisen laatuisessa pohdinnassa ja tämän vuodatuksen pitäytyä konkreettisissa asioissa kuten kirjoissa ja ruoassa ja puutarhanhoidossa, mutta mitäpä tuo jos naisihmisen suunnitelmat muuttuvat. Sitä paitsi  tavoitteeni villasukka-alalla ovat ilman muuta korkeammalla kuin ne kaksi sukkaparia, jotka olen luvannut tehdä. Siis palauttanut mieleen, miten sukkaa kudotaan.

Ensimmäiset valmiit työt ovat ripeimmät jo esitelleetkin tänä hankkeen toisena päivänä, joten täytyypä minunkin ryhtyä rupeamaan. Projektia onneksi toteutetaan pilke silmäkulmassa.

Aina ei kuitenkaan silmissä ole pilkettä, vaan surua.

Kun menimme kauppaan, näimme jo kadulta, että jotain on tapahtunut. Paloauto oli rakennuksen nurkalla ja tarkemmin katsottuna se oli tullut valvomaan Mediheliä ja varmaan estämässä kulkua pelastushelikopterin äärelle. Kun kaupan ovella oli ambulanssi, tiesimme jo varmasti, että siellä on tapahtunut jotain ikävää.

Äärimmäisen ikävää: valkealla vaatteella peitelty mies makasi lattialla. Hänellä ei enää ollut kiire mihinkään, kuten ei pelastuslaitoksen kavereillakaan, jotka seisoivat totisen kauppiaan kanssa hedelmätiskin vieressä. Siinä odoteltiin poliisia. Kauppa oli lähes tyhjä. Muutamia vakava-ilmeisiä asiakkaita siellä täällä. Yksi varttuneempi myyjä menossa siivousvälineiden kanssa, tervehti meitäkin ystävällisesti vaikka varmasti tiesi mitä oli menossa tekemään.

Teimme nopeasti ostoksemme. Kassarouva ei ollut vielä kuullut asiasta ja liki kyynelsilmin katselimme toisiamme. Emme kumpikaan tienneet, mitä oli tapahtunut ja oliko vainaja asiakas vai henkilökuntaa. Kun ohitimme kaupan sisäänkäynnin, olivat poliisit jo paikalla ja vainajakin siirretty sivuun, pois ihmisten töllötykseltä. Medihelikin teki lähtöä. Kuolema pysäyttää aina.