Tänään olen erityisen hapan. Minulla ei ole yhtään pätevää syytä olla pahantuulinen. Ei, päinvastoin periaatteessa kaikki on itsellä hyvin, kotona kaikki hyvin, tiettävästi lähipiirissä muillakin hyvin. Lapsenlapsella ja tyttärillä alkaa tänään talviloma ja osan ainakin tapaan ensi viikolla. Koirakin on kaikin puolin terve. Periaatteessa ei mitään valittamista.

Joku vaan silti tänään mättää. Mieskin vielä meni ehdottamaan ihan väärää ruokaa iltapalaksi... En tiedä, joskus tulee näitä mörrimöykky-päiviä. Sehän ei tietenkään ole mikään puolustus, eikä varmaan uuttakaan. Melkein kuulen korvissani, miten äiti noin 50 vuotta sitten sanoi, että "jo iso tyttö". En nyt tässä ole hakemassa enempää sympatiaa kuin mitään muutakaan, mutta jotenkin helpottaa kun voi sanoa olevansa äkäinen. Valitettavasti naamani on sellainen, että siitä näkyy heti paha tuuli. Joskus näkyy enemmänkin kuin mitä olen tarkoittanut, tahtoo sanoa että näytän äkäiseltä silloinkin kun olen vaikka vain omissa ajatuksissani. Tämän sitten esimerkiksi jotku enemmän tai vähemmän fikset pomot vuosien saatossa ovat voineet käsittää varsin väärin. Nyt sitä huolta ei toivottavasti enää koskaan ole, pomopulmaa tarkoitan.

Aurinko kuitenkin yrittää nyt vähän paistaa. Pahantuulisuuteni ehkä saa pian kyytiä, kun lähden kävelemään koiran kanssa. Ehkäpä aivot tuulettuvat ja erityisesti pahat ajatukset haihtuvat taivaan tuuliin. Illalla lämmitän itselleni saunan ja lepyttelen kiukkuisen itseni lämpimissä löylyissä.

Onhan tässä lisääkin ilonaiheita. Kerroin jo eilen, miten sovin tapaamisen ystävättäreni kanssa ensi viikolle. Sitä tapaamista odotan riemulla. Tänään tuli hyvin mieluisa hääkutsu. Kaksi meidän ikäistämme ystävää, jotka ovat löytäneet toisensa ns. kypsässä iässä, vihitään kristilliseen avioliittoon. Siinäkin on iso aihe iloon.