Työtaistelua ei saa päästää alkamaan

Otin tämän napin toimittaja Kirsi Myllyniemen erinomaisesta blogista Verkkolehti InMediasRes eli Suoraan asiaan. Nyt on viimeinen hetki sopia, kirjoittaa Kirsi ja pyytää levittämään nappia mahdollisimman laajalle. Irtisanoutumiset eivät saa realisoitua.

Juuri äsken eduskunta hyväksyi potilasturvalain äänestyksessä äänin 113 - 68. Ja samaan aikaan valtakunnansovittelija kertoi, että palkkahaarukka on vielä suuri. Pelkään mitä tuleman pitää ja toivon, kuten varmasti kaikki, että sopu löytyy.

Oloni on ristiriitainen. Tai itse asiassa kantani on hyvin selkeä: henki ja terveys ovat kiistatta perusoikeuksia, jotka ajavat kaikkien muiden oikeuksien yli. Kiristäminen on rikos. Lakia on noudatettava. Kohtuuttomia ei pidä vaatia.

Olemme paljon pohtineet tätä tilannetta kotona, sillä mieheni on työvuosinaan ollut ay-aktiivi ja oman liittonsa hallituksessakin joutunut ratkomaan vastaavia kysymyksia. Itsekin pidän järjestäytymistä tärkeänä ja sekä työntekijän että työnantajan etuna. En ole sairaanhoitaja enkä muutenkaan koskaan toiminut terveydenhoitoalalla.

Tämän kopioin päivän Hesarin politiikan sivuilta:

" Kunnallinen työmarkkinalaitos (KT) muistuttaa, että Tehy haluaa jäsenistölleen kaksinkertaiset korotukset verrattuna muihin kunta-alan palkansaajiin.

"Se vaatii 600–870 euron korotuksia jäsentensä palkkoihin eli vähintään 24 prosentin palkankorotuksia. Näillä vaatimuksilla sairaanhoitajan kuukausiansiot nousisivat yli 3 100 euroon."

KT laskee kuukausikorotukset sairaanhoitajien kokonaisansioista. Sairaanhoitajan kokonaisansio oli lokakuussa 2006 keskimäärin 2 487 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtainen peruspalkka oli keskimäärin 1 889 euroa.

KT muistuttaa, että alle 2 000 euroa kuukaudessa ansaitsee vain 6 prosenttia hoitajista. Joka kolmas sairaanhoitaja ansaitsee yli 2 600 euroa kuukaudessa. "

Pätevyyteni ei riitä ottamaan kantaa lukujen oikeellisuuteen tai mahdolliseen virheellisyyteen. Mielipiteeni saan esittää ja sen myös esitän.

Työstä pitää saada asiallinen korvaus. Naiset ovat vuosien mittaan todella jääneet jalkoihin, kun miesvaltaiset liitot ovat jyränneet. On oikeutettua saada samasta työstä sama palkka, mutta nyt kuoppa on kertaheitolla liian syvä täytettäväksi. 

Mikä tekee sairaanhoitajan työstä vaativamman ja raskaamman kuin esimerkiksi lähihoitajan, lastentarhanopettajan tai peruskoulun opettajan työ, vaikkapa samassa kunnassa?  Kaikki he ovat koulutettuja ammattilaisia, jotka tekevät tärkeää työtä. Eivätkä tule lakki kourassa anelemaan pikkuista palkankorotusta, jos nyt kerralla saadaan kiristämisen tie avattua.

Joka saa palkkaa 2500 - 3000 euroa kuussa miinus verot, ei ole pienipalkkainen. Kenen peruspalkka on alle 2000 euroa miinus verot on pienipalkkainen. Itse kuitenkin pidän palkkana sitä rahasummaa, mikä kuussa napsahtaa tilille. Tuli se päivä-, yli- tai yötyöstä tai vaikka likaisesta työstä, niin kyllä kaikki on palkkaa. En usko, että sairaanhoitajatkaan yötäpäivää tekevät työtä, vaikka se varmasti on totta, että jo nyt henkilöstöresurssit on minimoitu. Miksei sitä seikkaa nostettu palkankorotuksen sijasta neuvottelupöytään? Jos nyt pyydetään nejännes lisää palkkaa, niin eikä riski ole hirmuinen, että väkeä vähennetään saman verran? Eivätkä ihmisen voimavarat muutenkaan kasva rahan voimalla.

Voin verrata tuota ansiotasoa vain omaani, joka työssä ollessa muutama vuosi sitten oli maksimissaan kolmen tonnin pinnassa. Pidin sitä hyvänä palkkana. Sen päälle ei tullut mitään lisiä, tein miten pitkää päivää tahansa. Muitakaan etuja ei ollut, ai juu oli sentään lakisääteisen jälkeen niukin mahdollinen työterveyshuolto. Nyt kun olen työttömyysputkessa ja ansiosidonnaisella, tuloni hupsahtivat juuri ja juuri köyhyysrajan päälle eli kun tästä ns. "etuudesta" vähennetään 20 %:n vero, jää käteen kuukauden työpäivistä riippuen maksimissaan tonni, yleensä alle. Toivottavasti puolen vuoden päästä tämä putkityöläisen urani päättyy, ja silloin eläke kai on vähän korkeampi. Luultavasti silloinkin verottaja pitää omistaan hyvän huolen, kuten tasoittaa palkkaerojakin.

Ihmettelin suuresti muutama ilta sitten, kuinka uutislähetyksessä eräs sairaanhoitaja huomautti jotain siihen suuntaan, että jos pakkolaki astuu voimaan, niin hän sitten ihan oikeasti irtisanoutuu heti seuraavana päivänä. Toimittaja oli niin ällistynyt, ettei osannut sanoa mitään. Nehän ovat jo irtisanoutuneet ihan oikeasti, mutta eivätkö kaikki tajua sitä? Onko ammattiliitto huijannut nimiä listoille? Entäpä tilanne tämän jälkeen? Jäävätkö silloin kaikki aktiivit, kaikki lähellä eläkeikää olevat tai muuten vain äkäiset ämmät ilman työtä, kun työnantaja  mahdollisesti valikoi kenet ottaa takaisin, ketä ei?

Kun pääsin hyvään vauhtiin paasauksessa, niin jatkan vielä yhdellä asialla. Onko vaalilupaukset otettava tosissaan? Kas, itselleni ei ole tullut mieleenkään ottaa niitä vakavasti, ei nyt eikä aikaisemmin. Minusta ne ovat samaa löysää, liioittelevaa höpötystä kuin mainonnassakin. Luvataan kuut ja auringot taivaalta ilman että oletetaan kenenkään lupauksiin tosissaan uskovan. Valehdella ei tietenkään saa, ei mainonnassa eikä politiikassa, vaikka se kai on enempi sääntö kuin poikkeus. Valheella vain on lyhyet jäljet.