Lunta maassa! Jäniksenjälkiä pihassa! Emme arvanneet illalla laittaa yhtään kauroja pihakoivun juurelle. Oikeastaan mies oli sitä mieltä, että lumipyryssä jänöt eivät kuitenkaan tulisi syömään ja harakoita ei meillä ruokita. Pyry on sitten yöllä lakannut ja jälkiä risteili pihassa ehkä ennätysmäärä koko talvena. Eikä ruoan muruakaan tarjolla. Vielä ei ollut puhetta, aikooko isäntä mennä lumitöihin vai luottaako lämpötilan nousuun ja lumen sulamiseen omia aikojaan. Ehkä hän odottaa ensin lumiauran käyntiä, vaikka meidän kuja kylläkin on niitä ö-luokan eli viimeksi putsattavia väyliä. Uutisten mukaan autot ovat liukastelleet pitkin etelä-Suomea, joten aurauskalustolle on nyt töitä. Muistaakseni tämä on talven toinen lumenlinkoamiskerta.

Aamu oli muutenkin erilainen. Olin määrännyt sisäisen herätyskelloni soittamaan yhdeksältä, että ehtisin tilaamaan lääkäriaikaa. Heräsinkin oikeaan aikaan puhelinta näpyttelemään. Aikoja nimittäin myönnetään vain kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Soittelin kolme varttia ennen kuin puheluuni vastattiin eli siis puhelin tuuttasi koko ajan varattua. Olin niin ronkeli etten halunnut olla terveyskeskuksessa vielä kello 8.15. Silloin vapaa aika olisi ollut jo ennätyksellisen nopeasti eli ensi perjantaina. Nyt se on puolta tuntia myöhemmin, mutta kahden viikon päästä. Ihmettelin mielessäni, eikö lääkäri ota vastaan muulloin kuin kukonlaulun aikaan?

Kun olen tottunut tällaiseen omia aikoja heräämiseen ja verkkaiseen päivän aloitukseen, on vaikea ajatella, että kello yhtäkkiä soisikin jo kuudelta tai puoli seitsemältä. Tietysti töissä ollessa rytmi oli toinen, varsinkin kun ajoin vuosikymmenet matkan päähän työpaikalle. Pisimmillään päivittäinen työmatkani oli 84 km per sivu, mutta se oli jo liikaa. Kolme-, neljä- ja vielä viisikinkymmentä kilometriä menetteli. Tein viimeiset vuodet töitä kotikonttorissa, jolloin koko elimistö ehti hyvin tottua tähän nykyiseen rytmiin. Heh, aloitin työt vasta puoli yhdeksän, yhdeksän aikoihin, mutta yleensä päivä kuitenkin jatkui illalla viiteen, kuuteenkin. Tottahan päivä pitenee, jos sen aloittaa aikaisin, mutta suuri nautinto on nykyisin nimenomaan tämä rauhallinen rytmi.

Terveyskeskuksen omahoitaja tiedusteli, MUISTANKO otettiinko minusta EKG! Olin hetkeä aikaisemmin ehtinyt mainita, että olin labrassa viikko sitten. Mies joskus epäilee, että minulla muisti pätkii pahasti, mutta että noin pahasti?! Teki mieli huomauttaa, että juuri ja juuri sen muistan, mutta sain pidettyä suuni kiinni, kun olin jo räpättänyt hoitajalle. Tämä kun tivasi, oliko lääkäri nimenomaisesti käskenyt paikan päälle vai kelpaisiko pelkkä puhelinaika. Kai hän koneeltaan näki, että tämä äksy mamma on pian 60 v. ja vaivojakin on, kun rupesi myös teitittelemään. Voi itku.

Miehen aamu alkoi yhtä keljusti. Emme yleensä koskaan vastaa toistemme puhelimiin, mutta nyt kun odottelemme erästä yhteydenottoa, menin ja vastasin hänen kännykkäänsä. Tiedustelin kuin hyvä sihteeri ainakin, mikä on soittajan asia. Mies nimittäin oli vielä pehkuissa ja ajattelin etten turhaan häiritse, jos soittaja on joku kännykkäliittymien tai lehtitilausten kauppias. Vastaus oli sen verran erikoinen, "keskenjääneen asian selvittely" ilman esittäytymistä, että katsoin parhaaksi lähteä herättelemään miestä. Soittaja olikin poliisi. Pahaksi onneksi kännykästä loppui akku alkuunsa ja puhelu katkesi. Siinä sitten ihmettelimme, mistä oikein voisi olla kysymys. Ensimmäiseksi tulevat mieleen lapsia koskevat onnettomuudet ja muut vastaavat. Mies soittikin takaisin heti kun akku oli vähän lataantunut ja asia selvisi: jostain syystä poliisi oli saanut väärän puhelinnumeron. Asia koski yhtä rikosilmoitusta, jonka mies oli muutama vuosi sitten joutunut tekemään eli sitä kautta oli osallinen asiaan, joskin nyt väärä henkilö poliisin haastatteluun. Helpotuksen huokaus pääsi kummaltakin.

Lumilingon hurina kuuluukin jo pihalta. Minä ryhdyn sisäpuuhiin. Olin eilen mitannut neulejakun pituuden huolimattomasti ja jouduin illalla purkamaan ainakin parikymmentä senttiä, kun aloitin kainalokavennukset liian aikaisin. Nyt täytyy kiriä takaisin eiliset möhläykset. Parempi kuitenkin näin ja jakulle tarpeeksi pituutta. Nuo aamun kommelluksetkaan eivät enää harmita, joten eiköhän tästä kehkeydy ihan hyvä päivä.