Vettä sataa kolmatta päivää. Tai oikeammin sanottuna toista. Lauantaina ei tainnut sataa, kun pääsin kävelylle, mutta eilen ja tänään on sataa lorotellut kaiken päivää. Piha ja kujat ovat likomärkiä. Aamu oli erityisen harmaa ja ankea erinäisistä syistä, joita en viitsi mainita, mutta on päivä sentään siitä parantunut. Ellei käänny uudestaan suupielet alaspäin ;-).  

Mies siirsi lauantaina pihalla kukkapataa, joka talvisaikaan toimittaa roihupadan virkaa, ja huomasi miten padan jalat menivät vaikka miten syvälle maahan. Siitä hän sai inspiraation tehdä lyhtytelineitä. Ne ovat sellaisia ihan yksinkertaisia, toisestä päästä vähän taivutettuja rautoja, joihin voi panna lydyn roikkumaan. Prototyyppi valmistuikin jo tänään kaverin verstaalla ja sitä testataan parhaillaan. Saadaan lisää valoa tähän harmaaseen ankeuteen. Ainakin muutamalle seuraavalle päivälle ennustetaan samanlaista ja mikä käsittämätöntä, Lapissa ilmeisesti on pakkasta tuplaten se, mitä täällä etelässä lämpöasteita.

Sain postista valokuvakirjani numero kaksi, jonka tein erityisesti tytärtäni varten. Minähän keräsin siihen vanhojen isän puolen sukukuvien lisäksi tyttären lapsuusaikaisia kuvia, lapsenlapsen pikkulapsikuvia ja jonkin verran myös nykypäivää, esimerkiksi meitä itseämme ja tyttären serkkuja ja tätejä. Itse asiassa nykypäivää on aika paljonkin, sillä panin rekvisiitaksi henkilökuvien joukkoon lähiluontoa ja etenkin oman pihan kukkasia. Satuin myös löytämään yhdestä kirjasta kuvan isän lapsuuden pihapiiristä. Talo ei ole ihan isän syntymäkoti, mutta samasta pihasta kuitenkin. Vaikka kuva tietysti on kirjasta skannattuna vähän epäselvä, on se kuitenkin paljon parempi kuin mitä etukäteen arvelin.

Paketoin yhden kirjan vanhemmilleni, yhden tyttärelle ja yhden pidän tietysti itse. Olen oikein tyytyväinen, vaikka sukupuusta unohtuikin yksi kaukaisempi pikkuserkku kokonaan pois. Isä sen huomaa, tytärtä harmittaa, mutta tyttärentyttärelle tämä puute ei varmasti aiheuta minkäänlaisia näppylöitä. Hän ei tästä kymmeniä vuosia sitten kuolleesta sukulaisesta ole koskaan kuullutkaan.

Vielä odottelen kirjaa numero kolme eli miehelle tekemääni lahjaa, mutta sitten on jo pidettävä taukoa ja keskityttävä laskujen maksamiseen. "Sukukirjaa" olisi ollut kiva tilata vaikka kaikille sisaruksilleni joululahjaksi, mutten millään raaskinut. Ehkä myöhemmin, kun kuulen ensin palautteen ja saan nämä edelliset siis maksettua. Tähän omaan kirjaamme kuvasin myös kaikki "sukuhopeat" siltä varalta, että joskus tarvitaan dokumentteja irtaimistosta. Mutta toisaalta, jos ajatellaan vaikka tulipaloa, niin kirjaa pitäisi säilyttää pankkiholvissa. Sitä pitää miettiä erikseen.

Ensimmäinen adventti. Komensin itseni heräämään ajoissa telkkarin ääreen sytyttämään adventtikynttilää ja ennen kaikkea katsoakseni Porvoon tuomiokirkon uudelleensiunausta ja juhlajumalanpalvelusta. Juhlallisinkaan toimitus ei voita Hoosiannan veisuuta. Itsekin yhdyin muun kirkkoväen kanssa lauluun, siis itsekseni ja sen verran hiljaa, ettei esimerkiksi vielä aamu-unia vetelevä mies päässyt kuulemaan sitä. Rauhallista, mutta iloista joulun odottelua kaikille! Ja valoa kansalle:

Tämä päivä on ollut aamusta lähtien pimeä ja synkkä, joten valoille ja kynttilöille on nyt todella käyttöä. Ulos ei tee mieli. Koko päivän on satanut vuorotellen vettä ja räntää, mutta onneksi sisällä on lämmintä ja valoisaa.

Virittelin eilen yläkerran ikkunan jouluvalot ja kun tulin iltapäiväkävelyltä, oli mies sytyttänyt jonon roihuja pihaan. Tuntui tavattoman lämpöiseltä ja mukavalta tulla kotiin. Pikkujoulukausi avattiin tämän syksyn ensimmäisillä glögeillä ja syötiinkin tavallista paremmin: yrteillä maustettua lampaanpaistia ja peruna-sipulilaatikkoa. Sitä jäi vielä sopivasti tämänkin illan ruoaksi.

Kun olin lapsi, toi isä aina adventiksi sisään pienen pöytäkuusen. Se istutettiin lantun puolikkaaseen. Siitä lähtien olen kaivannut pikkujoulukuusta. Ostin eilen pienen muovikuusen ikkunalaudalle sekä siihen sydänvalot. Ne tosin ovat kuin suoraan punaisten lyhtyjen kadulta: en arvannut että punainen olisi NIIN punaista. Toinen vaihtoehto olisi ollut joulukristallit eli kirkkaat valot. Epäröin näiden kahden välillä, mutta en halua ainakaan räikeänsinisiä valoja ikkunaani, joten päädyin punaisiin sydämiin. On siinä varmaan naapureillakin ihmettelemistä. Jouluksi vaihdan tähden tuvan ikkunaan ja pikkuruisen seimiasetelman sen alapuolelle. Siirrän varmaan punaisen kuuseni koristamaan jotain hämärää nurkkaa.

Mieluiten pitäisin ihan oikeaa kuusta joulupuuna, mutta sitkeästi monena vuonna joulukuusta vastustanut mies taisi saada jo toissa vuonna tahtonsa läpi eikä meille hankittu kuusta. Pihassakaan ei ole oikein sellaista puuta, johon voisi valot virittää ilman että olisi vaarana kompastua johtoihin.

Tämä pikku ostokseni on 30 senttiä korkea ja ruma muovihökötys. Se on nyt minun vastineeni eli boikoitoin kuusiboikottia. Tietysti on olemassa kauniimpiakin tekokuusia, jopa sellaisia söpöläisiä, joissa on koristeet ja valot valmiina, mutta niihin en alistu. Ystäväni kylläkin kehui muovikuusen kätevyyttä ja mukavuutta, vaikka tietääkseni voisi käydä hakemassa kuusen omasta metsästään.

Osuimme paikalle juuri kun palokunnan miehet perjantaina virittelivät naapurikunnan joulukuuseen valoja. Tuo alareunan kiila on auton tuulilasi, mutta kissapuusta-auton tikkaat näkyvät sen takaa, jos oikein tarkkaan katsoo. Kuusessa ei ole kehumista, mutta valojen kanssa siitä tuli upea näky.

Ilmoittaudun muutaman päivän blogitauon jälkeen. Taukoa ei kuitenkaan ole ollut tietokonemaailmassa, päinvastoin. Olen istunut käytännöllisesti katsoen silmäni punaisiksi tietokonetta tiiraten. Pikkujouluksi tontunpunaiset silmät! Onneksi kuvakin löytyi tallesta, ettei tarvinnut omaa naamaa filmata.

Tässä hän hiippaili taloon, ehkä viime vuonna. Tänä vuonna ei ole vielä näkynyt tonttuja eikä tämäkään hiivi vielä muutamaan viikkoon ainakaan meidän pihaan.

Kiva kuitenkin, kun voi ruveta pian virittelemään adventtivaloja. Tapanani on laittaa yhdet ikkunavalot adventtina ja säästää tuvan ja eteisen jouluvalot vasta jouluviikolle. Tontun kouraan ripustetaan myös lyhty, tarkemmin sanottuna valkoinen hautakynttilä, johon vaihdetaan tuikkuja tarpeen mukaan.

Siihen silmien punoitukseen ja tietsikalla istumiseen on SYY. Olen ahertanut silmät sikkarassa miehelle lahjaksi kuvakirjaa, aiheena meidän talo ja piha. Purkanut ja parsinut, parsinut ja purkanut, mutta nyt se on valmis ja lähti tänään ilmateitse ifin valokuvafirmaan. Mies ei onneksi kertaakaan kysynyt, miksi olen istunut koneella kuin tatti. Ehkä hän arvelee minun pelaavan hedelmäpeliä tai muuta vastaavaa, mitä nyt mummelit puuhaavat. En ole tosiaan ehtinyt juuri yhtään käymään blogivierailuilla enkä katsastamaan muitakaan suosikkisivujani, hädin tuskin uutiset silloin tällöin. Nyt ei tee mieli katsoakaan valokuviin päin vähään aikaan, tai ei ainakaan ennen huomista päivää.

Silmät voivat punoittaa muustakin syystä. Tihrustelin maanantaina lainassa olevaa pienitekstistä kirjaa vähän huonossa valossa ja eilen tuntui vähän flunssaiselta. Tiijä sitten mikä on syytä, mikä seurausta, mutta punaiset ovat kun tontun takki tai Närpiön tomaatit. Ei rähmää, ei kuumetta eikä ple muitakaan vaivoja, joten katsotaan miltä maisemat huomenna näyttävät.

Vielä tänäänkin sataa lunta, muttei onneksi enää niin runsaasti kuin eilen. Mies lähtee taas huomenna sairaalaretkelle, joten toivottavasti keli on silloin parempi eikä muutu liukkaaksi. tai kyllähän isot tiet ovat sulia, varsinkin kun hän menee sinne vasta iltapäiväksi lääkärin vastaanotolle.

Tuntuu hurjalta lukea, miten tänään jopa paikallisjunat myöhästelevät tunninkin, jos kulkevat ollenkaan. Kaukojunista puhumattakaan. Tulin äsken jalkahoidosta ja kosmetogi kertoi, että Helsingin asema oli ollut aamulla tupaten täynnä väkeä. Osa ollut oli vain kevyissä kesävaatteissa etelänmatkan päätteeksi. Käsittämätöntä sekin, että lentoasemalla ovat matkatavarat sikin sokin hukassa. Miten se voi olla edes mahdollista?

Isäntä on parhaillaan linkoamassa pihaa. Aamulla tiellä oli vain muutaman koirankävelyttäjän ja lehdenjakajan autonjäljet hangessa, mutta lehdet olivatkin tulleet laatikkoon ajallaan.  Kuja oli kuitenkin aurattu jo siinä vaiheessa kun seuraavan kerran kurkistin ikkunasta.

Kaupunki ilmeisesti pihistää tänäkin vuonna aurauskuluissa - on näet tärvätty rahaa jonninjoutaviin kadunkomistustöihin - sillä keskustan pääkadutkin olivat kupruiset kuin ennen vanhaan kärrytiet maalla. Odotellaan kaiketi säiden lämpenemistä ja lumen sulamista. Mutta kas, kun aloimme lähestyä kaupungintalon suuntaa, olikin yllättäen tie lumeton ja sileä kuin vauvan pylly. Voi se tietysti olla sattumaakin, sillä varmasti aura-autot ovat olleet ahkerasti koko yön töissä eikä joka paikkaa saa samaan aikaan aurattua, kun lunta tulee koko ajan. Mutta silti, joka talvinen ongelma ovat pyykkilaudaksi kovettuneet kadut, joilla saa täristellä niin että tuntuu kuin munuaiset irtoaisivat, auton osista puhumattakaan.

Autosta tulikin mieleen ongelma, jonka havaitsimme perjantaina tai ehkä jo aikaisemminkin viikolla. Pissapojasta ei tullut vettä. Neuvoin miestä kurkistamaan konepellin alle, jos vaikka joku letku olisi irronnut tai katkennut. Sehän ei tietysti miehiselle miehelle käynyt, vaan heitettyään minut kaupungille hän lähti kysymään neuvoa kaveriltaan ja tilaamaan samalla autolle vuosihuoltoa. Huolto tuli tilattua, mutta piipahdus kaverin luona säästi ison summan rahaa. Vika nimittäin oli aika jännä: joku elukka oli nakertanut pissapojan letkun puoliksi poikki. Tietysti voi sekin olla mahdollista, että letku on jotenkin hiertynyt poikki. On vaikea keksiä, mikä eläin olisi konepellin alla käynyt eikä se tälle kaikkitietävälle eukollekaan juolahtanut mieleen. Ajattelin lähinnä, että letku olisi voinut irrota jostain liittimestä.

Tässä yksi sininen hetki ennen viikonlopun lumimyräkkää. Taisin ottaa kuvan lauantaina illansuussa ikkunasta. Taskukamera ilman salamaa on joskus ennenkin vanginnut saman hetken paremmin kuin esimerkiksi miehen hieno järkkäri.

Molemmat pensaskuvat on otettu samasta ikkunasta, samasta pensaasta ja samasta maisemasta. Tämän verran meillä on lunta tänäänkin, mutta viikonlopuksi on luvassa myräkkää, joten pahaa pelkään, että päästään lumitöihin. Nyt ei lunta ole edes senttiäkään. En ottanut kuvaa maiseman takia, en todellakaan, vaan dokumentoidakseni nämä vihreät lehdet. Ne eivät varmaan enää pitkään pysy oksissa.

Tässä vähän lämpöä ja valoa:

Ikkunalaudalle oli kuollut muratti, jonka siivosin jokin aika sitten pois nuokkumasta. Kasvi oli joku kaupan halpistarjous, joka siis oli istutettuna tähän oranssinpunaiseen lasipyttyyn. Pesty lasi sinänsä on hygieenistä, mutta käyttölasiksi tätä ei ainakaan ole tarkoitettu. Löysin, tai siis huomasin, pohjassa olevan tarran vasta sen jälkeen kun olin ottanut puhtaan astian tiskikoneesta: ei konepesua. Ehkä lasi poksahtaa rikki seuraavalla kerralla tai milloin hyvänsä tuikkua polttaessani. Siksi poltankin sitä takassa varmuuden vuoksi.

Nyt ei muuta kuin rattoisaa perjantai-iltaa!