Kun vihdoin ja viimein pääsin koneelle ja purkamaan kaikkia viestejä ja kommentteja, niin löysinpä Annen haasteen männä-viikolta. Olen varmaan pariinkin kertaan kertonut bloginimeni tarinan, mutta kun pyydettiin, niin kerron taas. Siis kutsun itseäni Villiviiniksi ja se on kotoisin - yllätys yllätys - maisemasta, joka näkyy suoraan ikkunastani. Tässä on se mukava piirre, että voin vaihtaa omaakuvaani monta kertaa vuodessa.

882367.jpg

Yritin rekisteröidä tämän Villiviinin myös blogin nimeksi, mutta se oli varattu poliittiselle opiskelijajärjestölle. Kun äkkiä piti keksiä jotain, tuli tämä Vivecan kattaus mieleen. Kattaus on helppo mieltää moneen asiaan, ei pelkästään ruoan ja astioiden esillepanoon, vaikka ne ovatkin olleet aina sydäntäni lähellä. Muutenkin huomaan kirjoittavani ihan eri asioista kuin mitä alun alkaen kuvittelin.

Viveca liittyy kaukaiseen menneisyyteen, niin kaukaiseen etten enää osaa olla pelkkä Vivecakaan. Minut tunnettiin monta vuotta sitten ruotsintunneilla Vivecana. Opettaja keksi meille kurssilaisille lempinimet, ruotsalaiset tietysti, ja niin kävi että emme ikinä oppineet tuntemaan toisiamme muilla nimillä, vaikka ne kurssin lopuksi julkaistiinkin yhteydenpidon varalta. Itse tietysti puhuttelimme itseämme myös näillä nimillä. Meitä opetettiin suggestopedisellä menetelmällä, joka oli siihen aikaan uutta ja ihmeellistä, mutta myös erittäin tehokas tapa oppia puhumaan vierasta kieltä.

Olen muutaman kerran miettinyt blogin nimen muuttamista, mutta enpä ole keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa. Tämä kieltämättä antaa vähän jakomielisen kuvan minusta, joten minua saa kutsua ihan vapaasti joko Villiviiniksi tai Vivecaksi.

Nyt kun olen ollut toista viikkoa pois näistä kuvioista, en oikein vielä tiedä kuka tätä lukee tai lukeeko ylipäätään kukaan. Sen takia en arvaa haastaakaan ketään, mutta heitän silti haasteen viidelle ensimmäiselle, joka sattuu tänne päätymään! Kerro myös minulle, otatko haasteen vastaan, jookos?