Jottei vallan kurjuutta ja valitusta olisi, niin tässä itselleni ja kaikille teille rakkaille lukijoille piristykseksi meidän kotitonttu. Hän se tepsutteli pari päivää sitten pihapolkua pitkin näin reippaasti:

1122284.jpg

Tonttu saa lyhdyn eli oikeammin sanottuna hautakynttilän kouraansa jahka muistamme laittaa sen paikalleen...

Vakavammista asioista puheen ollen, kävimme tänään isää katsomassa terveyskeskuksen vuodeosastolla, jolle hänet oli jo viikonvaihteen aikana siirretty aluesairaalasta. Aluesairaalan päivystyksessä kokemus oli ollut sitä lajia, että hän arveli ettei koskaan enää halua ainakaan vapaaehtoisesti mennä jonottamaan kahtatoista tuntia lääkärin puheille pääsyä. Paikka ei todellakaan ole kiva öiseen aikaan, vaikka isän ei sentään tarvinnut istua kuuntelemassa kaikkia juoppojen örinöitä ihan vierivieressä, vaan sai olla makuulla.

Vaiva ei onneksi näytä olevan keuhkokuumetta. Mahdollisesti kyseessä on vanhuuden, viruksen ja astman yhdistelmää, mutta eipä siitä sen kummemmin ole saatu selvyyttä. Mutta jos meidän isä itse sanoo, että ei ole ollenkaan hyvässä kunnossa, niin silloin hän on todella huonossa kunnossa. Lääkäri kuitenkin arveli, että hänet kotiutetaan mahdollisesti jo huomenna, jos ei mitään uutta ilmene. Isä ei pistä yhtään hanttiin, sillä varmasti hänellä on koko ajan suuri huoli äidistä. En pysty huokaisemaan vielä helpotuksesta.

Isä oli ollut jo itsenäisyyspäivänä aika uupunut ja melkein peruuttanut lähdön itsenäisyysjuhlaan. Melkein, vaan ei aivan, kun taksikin oli jo tilattu... Siellä samassa juhlassa meidän isäntä oli soittamassa ja tullessaan totesi, ettei appivanhempia näkynyt, mutta siellä ne siis kuitenkin olivat olleet. Sitkeää porukkaa eli kun aina ennenkin on oltu itsenäisyysjuhlassa, useammassakin joskus, niin sinne mennään niin kauan kuin henki pihisee. Tällä kertaa ihan sananmukaisesti. Seuraavana päivänä sitten jalat menivätkin alta.