Istuin koko iltapäivän terassilla kirjaamassa esi-isiä ja äitejä. Silmiä oikein kirvelee, vaikka istuinkin tarkoituksella lukemassa ulkona päivänvalossa. Kaikenlaista mielenkiintoista - historian siipien havinaa - tuli vastaan aikajanalla isosta vihasta eteenpäin. Luin itseäni viisaampien tekemiä selvityksiä ja yritin samalla tehdä muistiinpanoja, sillä nämä Erik Larsinpojat ja Lars Erikinpojat tahtovat mennä aina sekaisin. Kuulemma entiseen aikaan oli sekin tapa, lapsikuolleisuus kun oli yleistä, että annettiin sama nimi lapselle yhä uudestaan mm. sotaväenottojen varalta: aina oli alle 12 vuotias pikku-Lauri kasvamassa.

Kaikenlaisia kysymysmerkkejä tulee koko ajaan mieleen. Esimerkiksi etunimi tai kaiketi lempinimi Tuuri omissa vanhoissa muistiinpanoissani. Kuka ihmeen Tuuri? Lähellekään sen tapaista nimeä en muista nähneeni. Ja entä sitten sekin yksi kouluaikaisen ihastukseni isoäiti, jota tosin en koskaan ole tavannut. Hänkin ilmeisesti on ollut sukulainen. Hyvä, ettei tässä sentään serkkuja ole naitu, vaikka kyllä sekin meidän suvussa on osattu tehdä. Kuten myös vanhempien leskiemäntien isänniksi ottamat vetreät sukulaispojat.

Isän puolen suvusta minulla alkaa jo ollakin aika selkeä käsitys, mutta äidin sukulaiset ovat olleet oikeastaan kokonaan hämärän peitossa. Noloa kertoa, että vasta nyt luin ensimmäistä kertaa varmaan jo parikymmentä vuotta sitten äidiltä saamani kopion kirjeestä, jonka äitini isoisän sisaren lapsenlapsi, siis äidin pikkuserkku oli kirjoittanut. Jostain syystä kirje on jäänyt lukematta, tai oikeastaan siksi, että käsiala on hentoista vanhan naisen käsialaa, kopio vähän huono ja kirje kaiken lisäksi kirjoitettu ruotsiksi. Jotain sain kuitenkin selville, ainakin muutaman kylän, suvun ja talon nimen, joista voin lähteä eteenpäin. Toisaalta epäilen, mahtaako äiti kertoakaan mitään. Tiedän muutamankin asian, joista hän ei koskaan ole maininnut ehkä liian arkaluontoisina tietoina suvuistaan.

-- Jopa ilma pimeni. Pian varmaan sataa. Piti vielä kirjoittamani toisenlaisesta siipien havinasta, johon yhtäkkiä havahduin. Pihapuut ja taivas olivat täynnä naakkoja, rastaita ja varmaan lokkejakin. Niitä oli varmaan satoja. Ovat pakanat keksineet myös meidän marjapuskat eli huomenna pitää kiireesti ruveta keräämään marjoja, jos aion saada punaisia viinimarjoja säilöön. Viime vuonna myöhästyin enkä tainnut saada yhtään maijallista mehua. Vaikkei sataisikaan, niin pidän tänään sapattia.

Siitä vielä yksi juttu tulikin mieleen. Eilen joskus varmaan kahdeksan, puoli yhdeksän paikkeilla illalla alkoi joku paukuttaa mattoja naapurin tamppaustelineellä. Siis lauantai-iltana ja ainakin pikkulasten nukkuma-aikaan. Mies lähti uteliaisuuttaa katsomaan ja tallustelikin ihan telineen viereen. Joku, kuulemma nuorehko "partajeesus" siellä oli hommissa ja kysyi oitis mieheltäni, että onko tällä jotain asiaa. No, temperamenttinen ukkoni oli todennut, että hän tuli vaan katsomaan, kuka se tähän aikaan lauantai-iltana hakkaa mattoja ja että hän käyttää omia työkoneita vain arkipäivinä ja silloinkin virka-aikana. Hyvä ettei äijä hyökännyt kimppuun. Paukuttelu jatkui erittäin mielenosoituksellisesti vielä pitkään tämän episodin jälkeen. Ihmettelen, jos kukaan taloyhtiöstä ei mennyt huomauttamaan... On meitä moneksi, mutta samaa varmaan tämä 30-40-vuotias siivousintoilija ajatteli. Tulipa ainakin matot tampattua.