Ihmettelin aamulla merkillistä ääntä, jota en mitenkään tunnistanut. Se ei ollut katolta putoavaa lunta eikä kollikissan mouruntaa talon alta, mutta ääni kuului kuitenkin läheltä ja jotain tuttuakin siinä oli. Kurkistin ikkunasta ulos ja mitä näinkään! Tikka oli aloittanut kevätpärryytyksensä.

Tässä se rummutti pitkin päivää lintupöntön etuseinää. Olisikohan niin, että kun sopivia pesäkoloja ei ehkä löydy kovin helposti, niin lintupönttökin kelpaisi? Vai onko tässä vain niin kiva kumina, jolla isä-tikka houkuttelee itselleen emäntää?

Toinen kevään merkki on mustarastas, joka on kylläkin talvehtinut täällä, muttei näyttäytynyt pitkään aikaan meidän pihassamme. Se kuulemma voisi vallan hyvin jo laulaakin, mutta minä en ainakaan ole vielä kuullut.

Jostain syystä lintulaudalta ovat linnut hävinneet. Yksi syyllinen varmaankin on naapuruston kissapopulaatio. Muutama päivä sitten eräskin veijari marssi tomerasti pihatietä pitkin kohti meidän terassia ja sieltä mahdollisesti saatavia lintupaisteja. Minua se sentään säikähti, vaikken ehtinyt edes suutani avata. Säntäsi tietä pitkin toiseen suuntaan ja suoraan aitan alle. Sekään ei yllättänyt, sillä oven kissanreikää kohti on koko talven kulkenut selvä polku. Sen kun lämmittelevät, mutta kun se ei yleensä jää siihen. Jo nyt terassilla haisee selvä kissankusi. Vieraiden kissojen. Kiva sanoa vieraillekin, että tervetuloa vaan meille!

Nämä tähtöset kuvasin eilen meidän ulkoeteisen ikkunasta. Niiden perusteella ei aivan heti ole kevät alkamassa.

P.S. On minulla itselläkin ollut joskus kissa ja vielä toinenkin. Nämä toisten pihoissa luuraavat otukset vain saavat aina verenpaineen nousemaan.