En edes otsikkoa keksi. Kävimme tervehtimässä ensin isää sairaalassa, sitten äitiä. Isä pääsee ehkä huomenna kotiin ja toivottavasti pääsee. Jospa tilanne silloin paranee, kun äidillä on taas tutut kuviot eikä tarvitse olla yksin. "Mä toivon vaan, vaik toivoa ei olis ollenkaan."

Äiti elää nyt kokonaan omissa maailmoissaan, on kotonakin vain käymäseltään. Oikea koti taisi olla se, joka paloi poroksi noin vuonna 1930, vai olikohan se muutamaa vuotta aikaisemmin? Kaikin puolin hyvä ja uskollinen aviomies jo yli 60 vuoden takaa on nyt jossain käsittämättömässä paikassa, mutta "kai se kotiin tulee, kun on ennenkin tullut". Mutta silti tänään tuntui kuin koko puoli vuosisataa olisi pyyhkiytynyt mielestä ja muistista. Koko pitkä avioliitto, me lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset, kaikki. Puoliso ei sentään ollut unohtunut.

Sen hän muistaa kuin eilisen päivän, miten äitinsä juoksi joen poikki kulkevan leveän sillan yli apua hakemaan. Miten hän itse istui pihalla huovan päällä ja katseli tulipaloa, miten kaikki meni. Miten isä tuskissaan käveli pitkin joen vartta ja äiti pelkäsi, että menee vielä jokeen. Miten elämä sitten kuitenkin jatkui ja rakennettiin uusi koti. Miten tila myytiin muutamaa vuotta myöhemmin ja muutettiin lähemmäs kaupunkia, jotta tytär pääsisi helpommin oppikouluun.

Kaikkein ensimmäistä, synnyinkotiaan äiti ei kai oikein voikaan muistaa, mutta tästä palaneesta varsinaisesta lapsuudenkodistaan hän muistaa varmaan kaiken. Sänkykamarin leveät parisängyt ja tuvan ison kaksiosiaisen kaapin. Tuvan kangaspuut, joissa äitinsä kutoi ryijyjä Wetterhoffille. Äiti muistaa ja minä itken.

Eilen tapasin äidin itkemässä ikäväänsä sydäntä särkevästi. Lohduttelin, että ei itku koskaan itkemällä lopu. Minulla se varmaan on vasta alussa. Itkijämummolla, jolla mieli muuten on nyt aika tyhjä.

Mutta että olisi jotain muutakin kuin itkua: mies kävi äsken näyttämässä ottamiaan upeita kuvia. Punatulkku oli tullut lintulaudalle. Punatulkku ei ilmoittautunut koko talvena, mutta nyt se tuli. Palokärki on huutanut jossain lähistöllä koko sen iltapäivän, minkä olemme olleet kotona. Tien varren tuomat olivat täydessä kukassa ja oman pihan norjanangervokin alkaa kukkia.