Yritämme syödä kalaruokaa säännöllisesti. Aina emme muista sitä edes kerran viikossa, kahdesta puhumattakaan. Eilen päätimme kuitenkin ottaa rästejä vähän kiinni ja laittaa peräti kahta lajia kalaruokaa kerralla. Toinen oli pieni kirjolohifilee, joka paistettiin uunissa. Toinen oli impulssiostoksena hankittu annos tonnikala-jotain-musta-jonkun-hain-kalapataa, joka oli kaupasa paistovalmiina. Kun molemmat pata-ainekset tuoreena olivat meille vieraita, päätimme kokeeksi ostaa pikkuannoksen pataa. Sekin kypsennettiin uunissa. Pata ei ollut erikoisen makuista, ei hyvää ei pahaa. Kirjolohi oli sitä, mitä uunissa haudutettu kirjolohi nyt muutenkin on kun päälle ripsottelee sitruunanmehua, sitruunapippuria ja vähärasvaisinta ruokakermaa, mutta unohtaa suolan vahingossa pois kokonaan.

Kuinkas sitten kävikään? Kumpikin, mies erityisesti, juoksi koko iltayön vessassa. Nyt emme tiedä, oliko vaivan aiheuttaja jompi kumpi kalaruoka vaiko joku aivan muu syy, mutta katseet kääntyivät kyllä ruokien suuntaan. Nyt on kuulemma mahatautia ollut vaivaksi asti liikkeellä. Kun maha tyhjeni, saimme nukuttua eikä vaiva ole jatkunut enää tänään. Kalat kyyditetään tänään vielä kompostiin. Ja tämän päivän ruoaksi päätettiin yksimielisesti ostaa uunimakkaraa. Nyt meillä ei taideta syödä kalaa ainakaan lähiviikkoina. Ajatuskin etoo.