Viluttaa, viluttaa, päässä humisee...tauti se on hyvää vauhtia iskemässä myös minuun, kuten jo eilen arvelinkin. Näinhän se perheessä tietysti menee. Kohta lähden laittamaan lämmintä soppaa ruumiin ja vähän mielenkin lämmikkeeksi. Lieväkin flunssatauti vie jotenkin olon niin tavattoman saamattomaksi ja veltoksi.

Ajattelin, että oloa piristää myös tämä, kun piipahdan täällä tuttuja moikkaamassa. Ainahan se virkistää, kun tuttuja näkee! Tiellä tulikin ihan konkreettisestikin tänään yksi ex-työkaveri vastaan ja ehdimme siinä muutaman sanan vaihtaa. Hän oli pienellä lenkillä, kuten minäkin koiran kanssa, mutta eri suuntiin oli kiire kummallakin.

Pyöräily ei tänään ole maittanut, mutta onneksi eilisen päivän saalis nousi peräti 27 kilsaan. Yritän ehkä vähän kokeilla vielä tänään, jos kunto sallisi lyhyen lenkin. Ihan varovasti vaan.

Tämä päivä on mennyt  pohtiessamme "erinäisiä asioista", jotka harmittavat tällä hetkellä perhettämme. Voisi sanoa, että tautinen juttu tämäkin. En välitä raportoida sen enempää, sillä asiassa on muitakin osallisia. Verenpainetta ja vähän varmaan kuumettakin nämä postissa tulleet viralliset paperit kuitenkin nostivat meillä molemmilla.

Mutta aina sentään päivään jotain mukavaakin mahtuu. Naapurimme soitti ja kertoi iloisena, että heidän pari päivää sitten karannut mirrinsä on nyt löytynyt. Se, miksi kissa karkasi kotoa, on toinen juttu eikä luultavasti kovin mukavakaan tarina. Hyvä kuitenkin, kun edes kissa on kotona. Ja sekin tuntui kivalta, kun soittaja oli kohtuullisen hyvällä mielellä kaikista vastoinkäymisistään huolimatta. Joskus elämä lyö kaksin käsin ja molemmille poskille.