Vai alkoi helmikuu sitten oikein talvimyrskyllä? Yritin etsiä kuva-arkistosta jotain tilanteeseen sopivaa kuvituskuvaa, mutta olen näköjään jättänyt rumat ilmat kuvaamatta. Maailma on ikkunasta katsottuna ihan valkea, eikä muuta näy kuin ikkunan takana olevat kuusen ja männyn heiluvat oksat. Toivottavasti sää paranee iltaan mennessä, siihen mennessä kun miespoloisen on lähdettävä autolla liikkeelle.

Kai me kaupassakin käväisemme iltapäivällä, kun perjantaisin tarjolla on jo aikaisemmin mainostamani leipäkauppiaan ihania leipiä ja pullia. Kiviarinalla paistettu hiivaleipä on paitsi hyvää, myös säilyvää, sillä olen tehnyt siitä sekä aamu- että iltavoileipäni viime perjantaista lähtien. Vitosen nakkisoppaa syödään kylläkin vielä illalla sen jälkeen kun mies on tuolta myräkästä kotiutunut. Ruoka-annoksen hinnaksi tuli sitten 85 senttiä. Eli hyvällä omallatunnolla voin suoda itselleni muutaman munkin tai laskiaispullan, eikös vaan?

Jostain syystä helmikuun alun nimipäivät ovat jääneet rimpsuna mieleeni: Riitta, Aamu, Valo. Osuvia nimipäiviä, kun päiväkin on nyt pidentynyt ja valostunut sekä aamusta että illasta. Kaunis Aamu on nimipäiväkalenterissa saanut rinnalleen suhteellisen ruman nimen Jemina. Miten minulla tulee mieleen lehmän nimi, mutta voihan se jonkun mielestä olla kauniskin nimi. Nimet ovat mitä suurimmassa määrin aikaansa sidottuja ja muutenkin makukysymyksiä, mutta joskus voi vain ihmetellä, mitä vanhemmilla on mielessä keksiessään nimiä lapsukaiselleen.

Ajatus hyppelee, mutta kai se tällaisessa päiväkirjamaisessa kirjoittelussa on sallittuakin. Päivän pitenemisen ja kevään lähestymisen ovat varmaan oravatkin huomanneet, sillä niiden vierailu auringonkukansiemenillä on selvästi lisääntynyt. Pari päivää sitten niitä oli samaan aikaan kolmekin kappaletta syömässä. Ja ihmettelemässä minua ja koiraa, kun ohitimme heidät.

Mies lopetti yhtäkkiä ja yllättäen noin puoli vuosisataa kestäneen tupakanpolton eikä istu terassilla kuten aikaisemmin, joten oravatkaan eivät varmaan kesyynny kuten ennen. Kuulemma hän keväämmällä siirtyy taas ulkotiloihin eikä lopettaminenkaan ole lopettamista. Se on kai sitten polttamatta olemista. Vaikken itse polta, haistan jo nyt aivan eri tavalla senkin, jos hän sattumoisin on käynyt tupakalla. Synttärilahjaksi tullutta sikariaskia ei kuulemma heitetä menemään, mutta ei hän varmaan tämän vuoden puolella ole montaa sikaria polttanut. Kaverinsa oli kertonut, että vie neljä vuotta ennen kuin keuhkot puhdistuvat, toinen kaveri puhui kymmenestä vuodesta. Sen kyllä uskon.   

Mukavaa viikonloppua!