Harmaa tuli tästäkin päivästä. Heräsin sateen ropinaan, eikä se ollut oikein hyvä alku päivälle. Eilinenkin päättyi ns. sotatilaan eli keskusteluun aikamoisen isoilla kirjaimilla. Syy oli kyllä omani. Mitäs menin haukkumaan miehen harrastuskavereiden aikaansaannoksia ja oikein sydämeni kyllyydestä. Olisihan pitänyt etukäteen jo tietää, mitä siitä seuraa... Puhevälit olivat onneksi palautuneet aamuun mennessä eikä kukaan enää mökötä. Kai.

Lueskelin Hesarin pitkää kirjoitusta Suomen oloista Tsekkoslovakian miehítyksen aikoihin, siis tasan 40 vuotta sitten. Ensimmäiseksi juttu palautti mieleen omat muistot niiltä päiviltä. Olin opiskelijatyttö ja asuin varakkaan rouvan alivuokralaisena, kuten naapurihuoneenkin neiti. Jommalla kummalla oli radio, josta kuunneltiin kauhistuneina uutisia. Ne jäivät pysyviksi muistijäljiksi. Etenkin tälle naapurille miehitys kai oli myös ideologisesti täydellinen shokki. Nyt lehteä lukiessani ne hetket palautuivat heti mieleen. Mitä kaikkea tässä maassa silloin olikaan menossa ja mitä kaikkea me tavalliset opiskelijatyttöset emme käsittäneet emmekä tienneet. Olin siihen aikaan työharjoittelussa ja raskaat ja pitkätkin työpäivät veivät energiaa. Jos jotain jäi, sen sai silloinen poikaystävä emmekä me liikkuneet ajan politisoituvissa opiskelijapiireissä.

Nämä ajatukset saivat aamulla kyynelet vuotamaan vuolaasti silmistäni. Mikähän siinäkin on, kun vanhemmiten itku tulee pienimmistäkin asioista? Varmaan joku itkunestohormoni on loppunut tai jotain.

Mutta ankeiden ajatusten jälkeen piristykseksi vähän aurinkometsää:

1848383.jpg

Kävin viikolla kaupungin meidän kuntalaisten iloksi kylvämässä auringonkukkametsässä kameran kanssa. Silloinkin oli harmaa päivä, mutta eipä tuossa sakeassa viidakossa varmaan kirkkaanakaan päivänä tätä kirkkaampia kuvia olisi saanut ilman salamaa.

Poimin tai oikeammin sanottuna leikkasin muutaman varren omaankin maljakkoon. Kukkia saa poimia omaksi iloksi muttei kaupallisiin tarkoituksiin. Jotkut niitä tosin näyttävät rohmuavan vähän enemmänkin. Kun mies tuli eilen kaupasta, niin kertoi nähneensä yhdelläkin eukolla kukkia niin paljon kuin vain syliin ikinä mahtui. Menen tosin itsekin vielä uudestaan, sillä osan leikkaamistani kukkasista vein jo tuliaisiksi ystäville. Toivottavasti pelto ei ihan vielä ole mustalla mullalla.

Päivän ruokavinkki näin Sadonkorjuuviikon päätteeksi: lämmin punajuurisalaatti. Resepti oli yksinkertainen eli otetaan nippu punajuuria, jotka keitetään kypsäksi. Kuoritaan lämpimänä (hanskat kädessä) ja leikataan neljään tai kuuteen lohkoon. Päälle kaadetaan purkillinen maustettuja kevytfeta-juustokuutioita ja loraus rypsiöljyä. Mausteeksi mitä mieleen juolahtaa, esimerkiksi mustapippuria, chiliä ja jotain yrttiseosta tai tuoreita yrttejä. Sekoitetaan ja syödään. Meillä tätä oli eilen paistinpannussa grillattujen kaslerpihvien kanssa. Myyjä kuulemma ei ollut uskoa korviaan, kun mies ei halunnutkaan valmiiksi jalostettuja pihvejä, vaan pyysi kokonaisen kaslerpalan ihan sellaisenaan. Siitä marinoitiin itse osa eilen, osa on tämän päivän ruokaa.