Joskus tulee päiviä, jolloin olisi viisainta jäädä peiton alle, oikeammin sanottuna vetää peitto tiukasti korviin asti ja mennä mykkyrälle. Sellainenpa tässä oli, onneksi nyt ollaan jo seuraavan päivän puolella.

Nukuin pitkään ja heräsin virkeänä, mutta aamu oli jo pilalla, kun alakerrassa istui yksi hapannaama odottamassa aamukahvia. Osaa tuo itsekin kahvinsa keittää, mutta minä kun nyt olen sen yleensä laittanut, niin tämä istui ja näytti pitkää naamaa. No, keitin teet ja kahvit ja tein aamupalani.

Onkohan kenelläkään muulla vaimoihmisellä sellaista tapaa, että avaa suunsa ja sanaisen arkkunsa autonratissa olevalle miehelle  tyyliin "hei varo, toi akka kävelee just meidän auton takaa" tai "varo, lapsia tulee tielle" tai "lähde nyt, valot vaihtu jo" taikka ehkä "hei, tuolta tulee auto".

Tapa on ilmiselvästi kelvoton. En tarkoita huomautuksillani mitään pahaa enkä ainakaan kyseenalaista herra mieheni ajotaitoja (joskin muutamankin kerran tämä on ollut epähuomiossa ajamassa päin punaista).

- Nyt tilanne kärjistyi jo ennen kaupan ovesta sisäänmenoa eli se rupesi huutamaan aiheesta kaupan pihassa, jolloin totesin, että en halua kuulla haukkuja julkisella paikalla. Hyvä ettemme lähteneet kotiin saman tien. Onneksi kuitenkin käytiin tekemässä viikonlopun ruokaostokset.

Sitten menikin useampi tunti mykkäkoulussa. Minä tosin lähdin marjapuskiin ja poiminkin pari ämpärillistä mustia ja punaisia, joten puhumattomuus ei minua haitannut. Tämä osuus siis meni hyvin. Sen sijaan ukko ilmeisesti istui sisällä ja hautoi kokemiaan vääryyksiä. Murjottavasta naamasta päätellen.

Kyllä yritin pariin otteeseen virittää keskustelua, mutta vastaus oli murahdus, jos edes sitäkään. Yritin saada ihan oikeita neuvoja siitä, millä elkeellä pääsisin helpoiten käsiksi marjapuskiin, jotka ovat kasvaneet jyrkkäreunaiseen rajaojaan ja melkein sen toisella puolella. Ajattelin, että voisi tuo edes neuvoa, mistä löytäisin tukevan lankun sillaksi ja tulisi ehkä siltavahdiksikin. Turha luulo.

Erehdyin vielä kysymään, moneltako hän lähtee huomenna keikalle. Se ei ollut hyvä kysymys. - Tyhmä ämmä, kun pitää moneen kertaan sanoa samat asiat! Minkäs minä sille mahdan, ettei harva pää pidätä kaikkea tietoa sisällään. Kun eilen kaadoin vahingossa mehua matolle, enkä saanut sitä edes pois vaaleanpunaisesta ex-muijan teettämästä matosta, niin arvelin tämänkin asian tulevan esille. Ei tullut, mutta ehtiipä tuon esittää huomennakin.

Anteeksi en sentään taivu pyytämään tyhjästä, vaikka tulikin mieleen ex-anopin neuvo, ettei pidä antaa auringon laskea kiukkunsa päälle. Aurinko laski jo.

Mykkäkoulu ei sentään ollut sataprosenttinen, mutta ilta oli vaisutunnelmainen. Minä tein käsityötä ja sudokuja, mies luki.

Murheet eivät vielä päättyneet tähän. Pari päivää sitten poimimani vatut jääkaapissa olivat lähes umpihomeessa. Olin ajatellut niitä mehuun ja tuoresurvoksen höysteeksi, mutta kompostiin päätyvät. Sinne meni myös puolikas hyvää, viikko sitten ostamaani mausteleipääkin. Pohja oli homeessa.

Niin se pahuksen survos. Tein sen ja pakkasin muutamaan rasiaan pakastimeen vietäväksi. Yksi rasia vain petti juuri kun olin saanut sen sijoitettua täpötäyteen pakastimeen. Siellä nyt on puolisen litraa survottuja puna- ja mustaviinimarjoja, onneksi nyt jo umpijäässä eli tiukasti muiden purkkien kylkiin jäätyneinä. Sokeri antaa varmaan kivan lisäsäväyksensä pakastimen siivoukseen sitten joskus aikanaan.

Jos nyt jotain jäi mainitsematta, niin lisään huomenna, haudottuani asiaa yön yli  (Viaton). Paska päivä mikä paska päivä.