Kirjoitin päivällä pitkän tekstin, jonka yhdellä pikkurillin näpsäyksellä onnistuin hävittämään heti saatuani sen valmiiksi mutta ennen tallentamista ja julkisaattamista. En tajua mitä tein, mutta tehty mitä tehty.

Kirjoitin kuolemattomat ajatukseni tietysti kylmästä kevätsunnuntaista. Viime yönä oli ollut kolme astetta pakkasta ja tästä tulee varmaan vielä sitäkin kylmempi yö. Onneksi nyt ei sentään ole lunta maassa ja lauantain lumet olivat sulaneet jo puoleen päivään mennessä.

1240152583_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maa oli valkea vielä silloin kun otin lintukuvia. Pihassa olikin harvinaisen paljon lintuja, ehkä ruokaa etsimässä lämpimikseen. Näimme neljäkin rastaslajia yhtaikaa, vaikkeivat ne tietysti osuneet samaan kuvaan. Mustarastas ja räksy ovat vakiovieraita, mutta tänä keväänä olemme nähneet monena päivänä sekä punakylkirastas- että laulurastaspariskunnan. Olisivatkohan ne suunnittelemassa pesää? Sepelkyyhkyillä saattaa olla samat aikomukset. Niiden ääni on kauempaakin kuulunut hyvin sisälle asti, mutta tänä vuonna nekin ovat tulleet pihaan ja liittyneet nurmikolla lehtiä kääntelevien porukkaan.

Kottarainenkin on palannut pihaamme. Se yritti jo viime kesänä pesiä, mutta sitten tuli tikka ja vei munat omalle poikueelleen päivälliseksi. Nyt tämä kuvaan päässyt kottarainen teki huolellista tupatarkastusta mahdollisessa uudessa kämpässä. Tarkastelun jälkeen se meni vielä sisälle, tutki edellisvuotiset tikanjäljet suuaukossa ja vartioi sen jälkeen asuntoa pitkään lähikuusen oksalta käsin.

Tänään ei pikkulintuja ole näkynyt, mutta valtava lokkiparvi on liikuskellut lähipellolla matoja kaivelemassa. Parvessa oli sekä kala- että naurulokkeja ja yllättäen lauma sepelkyyhkyjä. Ne olivat varmaan vasta tulleet porukalla meren yli. Fasaani huutelee entiseen tapaan ja olipa lauantaina rusakkokin katsomassa, olisko sittenkin tuotu jyviä pihalle. Ei ollut, joten toivottavasti se ei rupea nakertamaan meidän pensaitamme. Pikkuinen viime kesän punainen syntymäpäivärodoni on talvehtinut hyvin, mutta toinen lahja, valkoinen rodo on syöty niin pahasti, että siitä tuskin tulee mitään.

Vaikka päivä oli kylmä ja harmaa, niin aurinko paistoi hetken juuri silloin kun olimme viettämässä ystäväni syntymäpäiviä. Mukavat, leppoisat synttärit. Kävimme tietysti kukkakaupan tai oikeastaan kahdenkin kautta. Ensimmäisessä oli harvinaisen rehellinen kauppias, kun valitin nahistuneista kukista. Kauppias keräsi pisteitä sanoessaan, että näin on, uudet kukat tulevat vasta maanantaina. Hän varmaan olikin panostanut enemmän parveke- ja pihakasveihin kuin leikkokukkiin.

1240179771_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toisesta liikkeestä löysimme omasta mielestämme harvinaisen upean kimpun, josta tässä pieni kulma näytteeksi. Itse nautin vuosi sitten pitkään nimenomaan sekakimpuista.

Terävä piikkini ei varmaan mennyt perille, kun totesin myyjälle tämän kimpun voittavan hääkukkanikin. Ne oli sidottu nimittäin samassa firmassa muutama vuosi sitten. Ellei vihkiminen olisi alkanut suunnilleen tunnin päästä, olisi sulhanen jättänyt kimpunrääpäleen kauppaan. Siinä kiireessä hänelle ei tullut mieleen, että olisi ostanut vaikka saavillisen ruusuja. Sitoja oli varmaan ajatellut, että kelpaa noille vanhoille ihmisille vähän nuutuneemmatkin kukat... Tosin olimme esittäneet väritoivomukset vaatteeni värien mukaan, mutta silloin oli sentään kesä. Eikä se suinkaan ollut halpa laitos.

Illan vietin plaraamalla vielä kerran lainassa olevia sukukirjoja. Omistaja tulee varmaan lähiaikoina hakemaan omansa pois. En vieläkään ole raaskinut tilata sukututkimusohjelmaa, kun joka ikinen euro menee divarikauppiaille. Taisin jo melkein luvata miehelle, että enää en näitä paksuuteensa ja antiinsa nähden edullisia 50- ja 60-luvulla koottuja pitäjänhistoriikkeja tilaa. Enkä tilaakaan, sillä ihan pian kaikki lähipitäjät ovat omassa hyllyssäni hyvässä järjestyksessä. Lisäksi kiinnostukseni kohteena on ollut tyttären isän esivanhempien kannakselaispitäjät, historiikit ja muutamat murrekirjat. Minä ymmärrän anopin ja apen jäljiltä hyvinkin antrealaismurretta ja kirjoissa vilahtelee paljon jopa minulle tuttuja nimiä. Tytär tuskin ymmärtää, kun ei mummoaan edes koskaan ehtinyt tavata.