Tein toissapäivänä omasta pihasta upean löydön: "valtavasti" tatteja. Lajista en ole ihan varma, mies oli tunnistavinaan ne herkkutateiksi. Maku joka tapauksessa oli hyvä. Söimme tänään herkkuaterialla tattimuhennosta, lammasjauhelihasta tehtyä, valkospulilla höystettyä mureketta ja kesän viimeiset perunat joita oli tasan viisi kappaletta.

Pihassa kasvaa milloin mitäkin sieniä, mutta tatteja harvemmin. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun oman pihan saaliista saatiin kokonaisen tattimuhennos eikä tätä lajia ole ennen näkynyt.  Mietin sitä, olisivatko ne voineet olla pieniä lehmäntatteja, jotka nuorena ovat kuulemma hyviä. Pitää tutkia sienikirjoja.

Joitakin haperoita esiintyy joka vuosi, samoin rouskuja, mutta useimmiten sieniä, jotka olen määritellyt epämääräisiksi myrkkysieniksi tai muuten syötäväksi kelpaamattomien lajiin. Punaisia kärpässieniä kasvaa joka vuosi, joskus valkoistakin kärpässientä. Mies vannoo erottavansa herkkusienen valkoisesta kärpässienestä ja herkkusieniäkin on silloin tällöin vanhan kuusen juurella. Mustesieniä on pihan toisella laidalla nurmikolla, niitä antabus-sieniä, jotka keräävät saasteitakin itseensä. Ne pitäisi käyttää juuri oikeaan aikaan, joten useimmiten ovat ehtineet vanhentua ennen kuin olemme edes harkinneet poimimista.

Mutta ei kanttarelleja. Niitä on ollut joskus, mutta sitten hävinneet. Maasto ja puusto on ehkä muuttunut niille sopimattomaksi. Mies muisteli äsken, miten eräs naapurin eukko oli pitänyt siihen aikaan asumatonta vaan ei käyttämätöntä tonttiamme omana nautintaoikeutenaan. Kun mies oli ostanut kiinteistön ja korjasi vanhaa taloa, tuli eukko edelleen sienestämään. Mies oli kasvattanut talon nurkalla olevaa kantarellimätästä ja ajatellut viimeistään seuraavana päivänä kerätä siitä kastiketarpeet perheelle. Ei ehtinyt, sillä tämä röyhkeä naisihminen oli poiminut ne viimeistä myöten ja vain todennut mennessään ettei hän tiennyt että paikka on "kenenkään". Mies ilmeisesti arveli pääsevänsä pienemmällä porulla kun antoi eukon mennä matkoihinsa. Se kuulemma oli viimeinen kerta, kun tontilta on löytynyt kantarelleja. Mutta ei näkynyt poimjaakaan enää toista kertaa.

Perunammekin taisivat päästä osittain parempiin suihin. Käytämme kateviljelystä eli siemenperunat ladottiin keväällä suoraan maan pinnalle, lyhyen ruohon päälle. Pinnalle kippasin 30 - 40 cm:n kerroksen kosteita lehtiä, osittain syksyllä jo paikalle tuotuja, osittain keväällä kerättyjä. A vot! Ei aikaakaan kun perunat alkoivat lykätä vartta. Ja myöhemmin mukulaa. Perunat olivat sileitä ja puhtaita, tosi upeita yksilöitä. Siemen vain ei ollut kovin maukas ja oli hajoavaa lajia, mutta muuten laadussa ei mitään vikaa.

Tein pottumaan kahteen paikkaan. Tämä mainostamani tuotti kelpo sadon, jota täydensi vielä kolmessa isossa ruukussa olleet kasvihuoneperunat. Ne tosin siirsin myöhemmin kasvihuoneen ulkopuolelle. Näillä on kesän perunantarpeemme hyvin tyydytetty ja tänään piti kaivaa loput pataan. Kuten sanottu, loppusato oli tasan viisi perunaa.

Mutta se toinen paikka, jota en ollut vielä käynyt tarkistamassakaan. Sain yhden perunan  ja yhden vanhan viinapullon peltikorkin, sillä paikalla on ilmeisesti joskus ollut yksi talon tunkioista. Siemeniä meni maahan sentään parisenkymmentä ja ne kasvattivat varttakin, jota oli edelleen todisteena jäljellä. Oli myös ojamyyrän käytävän suuaukko perunamaan vieressä.Mutta uusi yritys ensi keväänä!

Sukkasadon laariin sentään meni taas illalla yksi sukkapari. Perunalaari kuin perunalaari! Kuvat puuttuvat, sillä kameran akku oli mennyt tyhjäksi, enkä enää yöllä lähde askartelemaan uutta paikalleen.