Voi miten tämä aika kuluu nopeasti. Tässähän on kohta joulu, kun nyt jo eletään lokakuuta. En enää yhtään ihmettele entisaikojen mummuja, jotka eivät ehtineet tehdä mitään, kun oli niin paljon tekemistä. Meillä aika kuluu mitään tekemättäkin. Isäntä sentään ahkeroi. Hän aikoo lähiaikoina rakentaa uuden lehtikompostorin ja ruveta siihen sitten keräämään lehtiä. Tosin tammissa on vielä valtavasti lehtiä, joten nurmikot varmaan saa ajella moneen kertaan.

946700.jpg

Oravaisilla riittää puuhaa ja olisi sitä minullakin, mutta jotenkin saamattomuudesta on tullut hyve. Viime viikon matka kylläkin piristi suunnattomasti. Tälle viikolle osuu heti perään Helsingin reissu ihan asian takia. Vaikkei pääkaupunki todellakaan ole vaikean matkan takana, ei minulla ole aikoihin ollut sinne mitään asiaa. Kipeät jalat ja laiha rahakukkaro omalta osaltaan vaikuttanevat asenteisiin... Mitä sitä turhaan ramppaamaan koville kaduille.

Lankomies pyörähti eilen pihassa kertomassa kuulumisia. He ovat lähdössä Lontooseen teatterimatkalle ja tietysti yhtä jos toista muutakin katsomaan. Ihmettelen, miten he jaksavat. Ei tuo kälykään mielestäni ole paras mahdollinen maailmanmatkaaja, sillä hän syö vielä useampaa lääkettä kuin minä ja jalkansa ovat huomattavasti kipeämmät. Mutta jos jaksaa ja uskaltaa lähteä, niin mikäs siinä. Mukava matkaseurue ainakin piristää.

Itse siis en kaipaa ollenkaan ulkomaille. Sain työaikana matkustaa ehkä kiintiöni täyteen, vaikken edes koko Eurooppaa kahlannut läpi, saati päässyt kauemmas. Ei vaan nyt tee mieli. Yhtenä syynä voi olla ihan yksinkertaisesti se, että kun ei kuitenkaan ole rahaa lähteä, niin miksi haikailisin. Tytär kylläkin aina muistuttaa, että haluaminen on halpaa.

Edittiä ja lisäystä myöhemmin iltapäivällä:

Tulin korjaamaan jonkusen kirjoitusvirheen ja vaihtamaan vähän kuvia. Tänään on kai tyypillinen syyssää eli sai kuvattua sekä sadetta että auringonpaistetta. Isäntä ajeli pariinkin kertaan erityisesti tammenlehtiä silpuksi, mutta työt jäivät kesken, kun alkoi sataa oikein kaatamalla. Varsinkin silloin satoi, kun minun piti koiran kanssa lähteä lenkille. En tosin vieläkään ole kaivanut sadevarusteita esille, kun sateenvarjon kanssa on pärjännyt, mutta nyt taitaa jo olla aika. Naapuri koirineen tuli vastaan ja hänellä oli kunnon varusteet, mutta nopeasti näytti hänkin palaavan kotipolulle.

946686.jpg

Tammen väritys on minun mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan tavattoman kaunis juuri nyt, mutta joka päivähän maahan varisee runsaasti lehtiä. Toinen tammi, se jonka rungolta yllätin oravan, on jo varistanut melkein kaikki lehtensä. Tämä portinpielessä oleva pitää lehdistään kiinni ja senpä takia väylä taloon on sotkuisen näköinen oikeastaan siihen asti kunnes lumi peittää lehdet. Niin paljon ei ehtisi haravoimaan, ettei uutta lehteä riittäisi tilalle.

Illan ruoka on valmiina odottamassa lämmitystä. Syömme tänään sulatejuustolla ja kinkkusilpulla täytettyä lihamureketta, keitettyä kukkakaalia ja keitettyjä vihreitä papuja. Lihamureke ja pavut ovat eiliseltä päivältä. - Kaupassa maistatettiin tänään raakapakasteesta paistettuja kaura-mustikkapiirakoita ja kevytlihapiirakoita, joita ostinkin pakkaseen. Mukaan lähti myös iltapalaksi pussillinen karjalanpiirakoita, jotka nekin maistuivat ihan kotitekoisilta. 

Tai mikä nyt on kenenkin makuun. Ex-anoppi oli ehta karjalainen, ison talon emäntä Kannakselta, ja hänelle ainoat oikeat piirakat olivat isoja ja paksuja, vehnäkuoreen leivottuja riisipiirakoita. Niitä hän leipoi kuolemaansa asti joka ikinen lauantaiaamu. Arvelisin, että tuo vehnä ja riisi olivat enemmän vaurauden merkki kuin ruis ja ohra. Minä, uusmaalaistyttö, leivon (siis silloin todella harvoin kun leivon karjalanpiirakoita) mieluummin ohutkuorisia, pienehköjä piirakoita. Sen olen kirjallisuudesta havainnut, että eri puolilla Karjalaa piirakoilla on hyvin erilainen muotoilu, koko ja nimikin vaihtelee.

Nyt hetkeksi kirjan ja käsityön pariin.