Voi sanoa, että no news is good news. Pohdinnat tietysti ovat jatkuneet omassa päässä ja yhdessä miehenkin kanssa, mutta kuulumiset ovat ennallaan. Huomenna tilanne voi olla taas toinen. Epäilemättä isä saa hyvää hoitoa terveyskeskuksessa, mutta mieluummin hän tietysti olisi kotona. Huominen alkaa kuitenkin labroilla ja jatko selviää tulosten perusteella eli se, pääseekö hän kotiin vai jääkö sairaalaan.

Itsekin riennän heti aamutuimaan sokereita mittauttamaan. Eli nyt on tämän vuorokauden ja huomisen aamunkin syömiset syöty ja juomiset juotu. Onneksi matka on lyhyt, vaikka aina minua vähän hirvittää lähteä ajamaan maha kurnien ja päässä vipottaen.

Olen ollut koko iltapäivän hirmuisen väsynyt ja kävinkin pikkuisilla päikkäreillä. Tilanne on varmaan uuvuttanut eli ei pidä miettiä eikä ainakaan surra liikaa etukäteen Itku, eihän? Tuntuu kuin mulla olisi vähän kuumettakin, ei paljon mutta reagoin pieneenkin lämmönnousuun. Flunssa ehkä on tulossa - toivottavasti ei sentään sikainfluenssa, vaikka sekin vilahti mielessä, kun kaupassa oli uusi opiskelijatyttö kassalla. En minä ihan oikeasti sitä pelkää, mutta tietysti pieninkin pöpö on nyt tässä meidän tilanteessamme tarpeeton vieminen ja iso riski vanhuksille.

Väsy voi johtua kevätallergiastani taikka päivän reippaasta kävelystä. Matka sinänsä oli lyhyt ja kinttuihini nähden se sujui ihmeen rivakasti. Pohjalla oli kuitenkin eilinen pitempi lenkkikin. 

Kamera oli mukanani ja sain runsaasti kivoja kuvia, mutta niin laiska olen ollut, että ne ovat vielä kamerassa. Tämä kärhö on monen päivän takaa. Eilen huomasin siinä jo ensimmäisen nupunkin.

1242591188_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huominen voi tuoda ties mitä. Lähinnä epäilen odottaa ongelmia taholta, josta jo pari päivää sitten esitin painavan mielipiteeni.

En siedä, että vielä tolkussaan olevan isäni selän takana aletaan puuhastella sellaista, mitä hän ja äiti eivät halua. Äiti on dementoitunut ja vanha, siitä ei pääse yli eikä ympäri, isä on väsynyt, sairas ja vanha. Jos halutaan nopeasti tuo kuuluisa "lopullinen ratkaisu", niin siitä vaan, laitokseen ja vaippoihin. Se ei kuitenkaan ole inhimillinen teko.

Langan päässä olija huusi kuin arosusi. Huuto olisi kuulunut oikein hyvin ilman puhelintakin, enkä siedä sitäkään. Kohteena olin osittain minä itse, mutta etenkin hän, joka todella ihan oikeasti kantaa päivittäistä vastuuta vanhusten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

On selvää, että jonain päivänä, ehkä jo huomenna, vanhukset eivät enää tule toimeen kotona. Mutta niin kauan kun se vain suinkin on mahdollista, on koti paras paikka ja heidän oma toiveensa meille laki. He saavat jo nyt mielestäni varsin hyvin tarvitsemaansa tukea ja konkreettista apua. En käsitä, mitä lisäarvoa elämään toisi se, että ventovieras ihminen tulisi kuin tuulispää ja pistäisi pyykit pesukoneeseen tai annostelisi lääkkeet dosettiin. Paitsi tietysti sitten, kun sitä ei kukaan muu tee. Nyt pienet askareet, kauppareissu ja ruoan lämmitys ovat näin maallikon mielestä parasta mahdollista terapiaa. Eikä lasten vierailukaan varmaan haitaksi ole.

Lisäapua on jo  luvattu järjestää tarpeen mukaan, sillä kunnan toimesta tilanne on tarkkaan kartoitettu ja täysin hallinnassa. Mutta ei kelvannut, kuulemma kolmekin kertaa päivässä pitäisi saada kunnasta ihminen käymään talossa. Katsomassa, että kaikki on kunnossa "eikä kukaan kaadu ja makaa kahta päivää jossain nurkassa tajuttomana". Voi herran tähden! Eihän nyt poika varmaan huomaisikaan päivittäisillä käynneillään että mummu se vaan makaa nurkassa eikä puhu mitään...

Niin että Jumala tauteja lisätköön, ettei yksikään meistä vain jää sukulaisten holhottaviksi.