Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Taas unohdin, miten näppärästi tämä Vuodatus hävittää puolivalmiin tekstin, jota ei ole tallennettu. Kävin välillä touhuamassa kuvagalleriassa, jolloin teksti lähti taivaan tuuliin. Nyt sitten saan aloittaa alusta.

Olin laverrellut pitkät tarinat syksyn tulosta, kasvimaan tilasta, sadonkorjuusta ja kaikenlaisista muista luontoilmiöistä. Jätän ne toistamatta ja siirryn viime viikon lintuhavaintoihin, jotka nekin on jo kertaalteen kuvailtu.

Yhtenä päivänä trampoliinin äärelle kerääntyi varmaan parisenkymmentä pikkulintua. Yritin kuvatakin niitä ja kuvien avulla sitten tunnistimme veitikat. Ne olivat harmaasieppoja, jotka ilmeisesti kerääntyivät muuttomatkan suunnittelukokoukseen. Kuvat tosiaan auttoivat tunnistuksessa, mutta liian kaukaa, ikkunan läpi otettuja, joten en julkaise niitä.

Meillä on pihassa useita vesisaaveja, joissa pikkulinnut mielellään käyvät mulimassa. Usein lintulaudalle ilmestyykin läpimärkiä, suoraan uimasta tulevia tinttejä. Pihapöydällä on myös vesivati, joka on tarkoitettu lintujen juoma- ja kylpyvadiksi. Satuin näkemään talitintin, joka kylpi vadissa pitkään ja hartaasti. Ikkunan läpi tämäkin on kuvattu, eikä kamerani riitä tämän tarkempaan suurennokseen.

884636.jpg

Kolmas lintuhavainto on isännän tekemä. Parinakin päivänä hän ihmetteli kuulleensa käenpiikaa, jota ei tähän aikaan pitäisi enää kuulla. Sitten hän näki kaksi haukkaa lentämässä peräkanaa. Perässätulija kirkui kovaan ääneen kiik-kiik  juuri kuin käenpiika. Yhtäkkiä etummainen lintu muutti suuntaa ja lähti jyrkästi omille teilleen. Tuli mieleen, että olikohan siinä emo ja poikanen? Emo lähettämässä lastaan suureen maailmaan? Lintukirjasta saimme vahvistuksen: kyseessä oli nuolihaukka, jonka ääni muistuttaa käenpiikaa.

Syksyn varma merkki on närhien saapuminen pihaan. Miten voikin niin kauniilla linnulla olla niin ruma ääni? Paskanärheksi sitä monet kutsuvatkin. Meillä on pihassa tammia ja niiden terhoja närhet ovat keräämässä talvivarastoonsa ja näköjään ne liikkuvat mielellään pareittain. Kuvattu on näitäkin:

881067.jpg

Kun tarkkaan katsoo, löytyy kuvasta siipiään räpyttelevä närhi. Vaikka miten yritin kuvata oksalla istuvaa lintua, oli se sen verran juoni, että osasi piiloutua tammenlehvästöön aina kun lähestyin kamera kourassa. Elän toivossa, että vielä onnistun kuvaamaan sen. Kyllähän nyt variksen kokoisesta, värikkäästä linnusta pitäisi kuva saada!

Syksyä varmaan osoittaa sekin, että moni blogiystävä on vaihtanut visuaalista ilmettä syksyiseen suuntaan. Minäkin olen miettinyt kuvia, mutta kun puissa on vielä kovin vähän muuta väritystä kuin kesänvihreää niin antaapa olla toistaiseksi. Toisaalta syksyn värit voivat ilmestyä luontoon minä yönä tahansa.

Omenoita ei meidän puissa tänä vuonna esiinny, joten tein omenapiirakkaa kaupan omenista, kotimaisista kylläkin. Piirakkaresepti oli ennestään kokeilematon eikä ainakaan ulkoasullaan houkuttele, mutta toivottavasti maku on parempi kuin ulkonäkö. Vanha keino on tietysti vispata kermaa tai vaniljasoosia päälle... Nyt pitäisi ruveta suunnittelemaan muuta ruokalistaa. Toinen tytär on tulossa syömään.